keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Loppurutistus

Aloittaessani bloggaamisen lähes viisi vuotta sitten, oli se uusi aluevaltaus. Olin 2004 mennyt kihloihin ja ostanut vanhan torpan miehen kanssa. Asuimme kyllä yhdessä mutta nykyinen yhteinen koti ja siihen liittyvä remppa alkoi 2006. Sinä vuonna menimme naimisiin ja aloitimme adoptioprosessin. Torppa oli vaatimaton ja rakas yhteinen investointi. Yllättävä ja tunteikas suhdekuviomme oli päätynyt yhteiselle taipaleelle vuosituhanne alussa. Löydettyämme torpan  aloitimme nyhtämään vuohenputkia torpan puutarhasta ja tekemään ensimmäisiä sisustusjuttuja torpan sisällä. Yhtä hyvin voisi tunnepuolella sanoa, että nk. "vuohenputkia" nyhdettiin meistäkin toistemme avulla ja elimme toteuttaen ajatusta, että luomme meidän näköisemme elämän (joka oli siis suhteen alussa tullut esille), sellaisen missä molempien unelmia, tarpeita ja arvostuksia pyrittäisiin huomioimaan. Lähdin siis kirjoittamaan blogia  kaiken tämän keskeltä ja aloitin torpan ja puutarhan tiimoilta kesällä 2008.

Unelmia ja jaettavia asioita kuitenkin lisääntyi ja pian löysin itseni kirjoittamasta yleisiä jaettavia asiota arjesta otsikolla "tarinoita arjesta". Blogin kirjoittaminen haastoi miettimään, missä menee sellainen "julkinen" ja yksityisyyden raja. Muut blogit antoivat myöskin paljon apua. Olen käyttänyt nimimerkkiä, mutta kirjoittanut ja laittanut kuvia jotka olen katsonut sellaisiksi, että kuka tahansa voi ne mielestäni kanssani jakaa, eikä minulle olisi siksi ollut kauheaa vaikka olisin kirjoittanut omalla nimelläni näin jälkeenpäin ajatellen. Oli mielenkiintoista ja hauskaakin huomata, missä oma yksityisyys käytännössä menee. Blogimaailmassa on paljon ihania ihmisiä ja joskus olisi sitä ajatellen ollut kiva olla henkilökohtaisempikin. Tämä asia on etenkin tullut eteen kun kirjoitan lapsista. Muistan kuinka tarkkoja nykyiset teinit olivat siitä, miten heistä puhutaan ollessaan pienempiäkin..."tätä et sit sano"...ja blogin suhteen olen pyrkityt kunnioittamaan heidän rajojaan. Eli elämäni suurin asia on ollut tarkan "syynin" alla ;)

Miehestä olen kirjoittanut aika vähän, vaikka mies on oikeastaan ollut minulle sellainen ihmissuhde josta ammennan voimaa ja intoa elämässä. Suhteethan ovat nekin kuitenkin aika henkilökohtaisia asioita, eikä millään aina niin "tämän näytän kaikille mielelläni"-näköisiä joten olisi tunutunut hassulta kirjoittaa ja laittaa kuvia kuten sisustukseta, poleerata hiukan ja rajata ensin ja sitten ottaa julkinen "otos"! Meillä on ihan kiva yhteinen elämä ja suhde, mutta suhteista puhuminen vaatii minusta aina varjojenkin kuvaamisen ollakseen todellisia ja kauniita. Kuten puutarha on pikku hiljaa rakentunut vaikka siellä muutama sinnikäs vuohenputki putkahtelee esille, on mies ja minäkin löydetty perheen kanssa "muotomme" ja muutama vuohenputki putkahtaa kitkettäväksi silloin tällöin.

Suurin yhteinen haaveemme, sellainen jota emme aluksi edes uskaltaneet toivoa, toteutui 2009 kesällä kun pieni yhteinen kuopus tuli elämäämme. Siitä kirjoittaessa loppui sanat, vaikka musiikkivideon kuvineen teinkin ja pidän sitä yhä kuten toista blogiin tekemääni videonpätkää (kolmesta ensimmäisestä lapsesta) yhtenä rakkaimmista blogimerkinnöistäni. Adoptio on ihan uskomaton kokemus ja koskettaa niin monella tasolla. Pieni kuopus on minulle ihme. En osaa sitää muulla tavalla sanoa. Osittain siihen liittyy sekin, että omalta puoleltani luulin lasten saamisen olevan minulle jo mahdotonta. Mutta kuopus tekee kyllä joka päivä selväksi että mahdollista se oli ja ihka elävänä ja eläväisenä elää kanssamme mukana tässä ja nyt! Ja juuri niin suurena asiana se kuitenkin vei huomioni blogimaailmasta.

Yhä kirjoittelin lähinnä otsikon alla juhlapäivä. Hiukan olen myöskin kirjoittanut kirjoista ja koska en ole halunut kauheasti debatoida (vaikka Ruotsissa olenkin syntynyt ja ruotsalaiset käyvät käsitykseni mukaan jos minkälaista "debattia" :) ei otskon alle "mielipide" ole tullut niin paljoa. Täällä näytön toisella puolella olen kyllä paljon mieltä kaikenlaisesta :D . Kaikki edellä mainittu on ollut keskeistä elämässäni ja nyt syksyllä kuten huomasitte minulle tuli isoja muutoksia lasten suhteen. Yksi itsenäistyi vieläkin isommin ja lähtee ilmeisesti armeijan jälkeen Helsinkiin opiskelemaan. Kaksi jatkaa lukiota asenteella "meillä on itsenäistyminen meneillään, pärjäämme enemmän omillamme" ;) ja kuopus on päivät päiväkodissa.

Syksyllä löysin itseni toteuttamasta pitkäaikaisen ajatuksen ja jonkinlaisen unelman. Se liittyy työhön, josta en täällä ole kirjoittanut. Olen monet vuodet fokusoinut tänne kotiin ja siitä kirjoittanut tätä blogia. Jonkinlainen tuunaaja kodin suhteen tulen olemaan aina, mutta syksyllä tosiaan hain y-tunnuksen ja kelapätevyyden ammatilleni jota en ole yksityisesti harjottanut, vaikka erikoistuin 2003-2007.  Ja jotenkin näin jälkijättöisesti (olen siis lopettamassa blogin tekemistä tähän tekstiin) halusin kirjoittaa, että tämä uusi "tulokas" on myöskin vienyt minua kauemmaksi blogilandiasta. En osaa täältä vain hävitä, enkä osaa jättää tätä ilman "epilogia" tänne roikkumaan. Pitkään halusin tunnistella jatkanko ehkä joskus sittenkin. Nyt olen varmistunut käytännössä ja ajatuksen (tunteenkin tasolla pitää siis sanoa ;) että ehkäkin-asenne on kokeiltu ja olen päättänyt lopettaa blogin tekemisen. Jätän blogini tänne olemaan, näin alkuun ja toivotan teille kaikille jotka vielä jatkatte bloggailua, tai muuten eksytte tänne oikein hyvää jatkoa. Sen enempää en työstäni osaa/halua tänne kirjoittaa. Olen siis pienimuotoisesti näin alkuun mukana kivassa yksityisten yrittäjien porukassa. Muuten arki jatkuu aivan tavallisesti.

Blogihan on ollut aika paljon ilojen jakamista. Olen vakuuttunut että ilojen jakaminen on joskus vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin surujen ja vaikeuksien. Joissain tilanteissa jopa tärkeämpää. Kiitän vuosien varrella saamistani kannustavista, kauniista ja lämpimistä sanoistanne. Yhä piipahdan teitä muita bloggaajia välillä katsomassa vaikka itse en tänne omaani enää kirjoitakaan. Iso iso hali!

/Dahlia