maanantai 3. lokakuuta 2011

Kuulumisia!

Hyvää syksyä! Pitkästä aikaa täällä, sisään kirjautuneena kädet näppäimillä blogitekstiä luomassa (kuopus on isänsä kanssa kalassa). Ajattelin muutaman hetken vieraantuneeni blogimaailmasta, mutta käytyäni itseni kanssa keskustelua huomasin, että pidän bloggailusta sinänsä, mutta voin olla siinä puoliaktiivinen. Voisin ohittaa sellaisen nk. kognitiivisen harhan siitä että vaihtoehtoja on vain kaksi; täysillä tai ei ollenkaan. :) Minusta ei tällä hetkellä ole siis kumpaankaan. Mutta tänään aloitan bloggaamisen. Tintin kommentti edelliseen sai mut iloiseksi. Ajatella, että joku muistaa juttuni tässä loputtomassa bittiavaruudessa. Kiitos! Ja Ennalle kans erityinen kiitos tunnustuksesta (monikossa itseasiassa). Puhallatte eloon vanhan bloggaajan liekin! :) Ajattelin kirjoittaa hiukan noiden omien tunnisteiden pohjalta. Tiedostan, että tästä insertistä tulee pitkä. Eli ääripäästä toiseen nyt tänään ,tämä minun bloggaaminen ;)

Tämä teille kaikille kanssabloggaajille!

 LAPSET
Aloitan lapsista (yllätys yllätys)
Jatkan siitä mihin ennen blogipaussia jäin, näihin muutoksiin lasteni, esikoisen ja kuopuksen elämässä. Muutoksiin minun elämässä myöskin. Nyt nämä muutokset ovat tapahtuneet ja niissä on eletty niin pitkään että uusi tilanne on löytänyt tasapainonsa. Esikoinen on armeijassa Kajaanissa. Käytiin siellä ensimmäisenä viikonloppuna ja nyt voin tässäkin todeta, että meidän armeija on ihan sivistysvaltion armeija ja kauhujutut jota vanhempi miesväki kertoo on joko historiaa tai sitten ajansaatossa uuden muodon saatua tarinaa;) Olin aivan hajalla kun bussi kaupungista lähti eka kertaa (sotilaskuljetus siinä sanotaan). Tuli se sama olo joka mulla oli kun samainen poika vietiin sylistä vastasyntyneenä bilirubiinin takia valolampun alle. Reippaana hyvästelin ja sitten vaaransin varmaan liikenteen kyynelsilmin. Nyt sitten olen huomannut että sama auto tulee ja lähtee lähes joka viikonloppu. Ryhdikäs esikoinen armeijan vihreissä on vakuuttanut mieleni pärjäävyydestä ;). Kaikki odotetaan sitä silti ilolla kotiin ja perjantai-illanherkut on nyt perheen vakiintunein tapa (aina löytyy hyvä syy herkutella, obs!). Silloin ollaan lähes aina kaikki hetki koolla!


Tällainenkin lakki vaihtui baretin tilalle hetkeksi kun IB-oppilaat lakitettiin. Armeijan vihreät vaihtui baretin lisäksi siis ihan juhlapukuunkin heti syksyn alussa.

Saatuani siis sydämeni ehyeksi edellisestä lähti sitten kuopuskin päiväkotimaailmaan. Lyhyin päivin aloitti ja aluksi itki mennen tullen. Jonkinlainen hätä pienellä miehellä aluksi oli ja ennenkuin me vanhemmat pahemmin säikähdettiin (adoptiokuvio saa aikaan kauheita pelkoja lapsen hylkäämiskokemuksesta tällaisessa tilanteessa) oli pieni mies rauhoittunut ja lähti ilolla leikkimään, istahti autoon hakiessa ja aloitti loputtoman tarinoinnin asioistaan joka asioiden loputtua päättyy yleensä lauleskeluun ja  kysymyksiin. Rauhoittava äänimaailma takapenkillä ei hevin lopu. "Lähdetäänkö me tänään ongelle...virvelillä? " :)

Pienikin mies vihreissä ;)
ja ISO kala! :)

ARJESTA

Olen aloittanut lähes kokopäiväisen työnteon (80%). Keskiviikkoisin olen kuopuksen kanssa kotona ja jos kaikki menee kuten kuvittelen olen iltaan mennessä tehnyt pyykit ja vähän muutakin kodin eteen. Töitten päälle ei hirveästi mieli tekemisiä kasata ellei ole pakko. Eilen (keskiviikkopäivä ja taloudellisia ihmeitä odottava mahdollisuus) totesin naapurille että taitaa torpalta haetut omenat joutua heittämään ellei niile tee jotain, eikä kauaakaan, toi naapuri mehumaijan ja keittelin niitä omppuja tovin kunnes  minimanista haetut vihreät lasipullot oli täynnä omenamehua. Mikä helpotus. Muut joivat mielellään, mutta kuopus halusi mehua! Sitä kaupasta haettua appelsiinimehua mitä muutenkin juodaan. Vaikea on pienen ihmisen poiketa totutusta joskin tämä pätee ihmeen paljon meihin isompiinkin kuten edellä jo olenkin omalta kohdalta kuvaillut.

PUUTARHA JA TORPPA



Tämä pieni kasvilava oli tämän kesän ainut uusi tekele torpalla. Siinä kyllä kasvoikin sitten rehevästi kaikenlaista.
Rikkaruohokin on kaunis maljakossa ja hyvässä seurassa!
Minä ja kuopus nurkkauksessa jossa syreenit kasvavat. Tässä myöskin meidän toistaiseksi ainut klematis (alppikärhö).

 Miten musta tuntui että hyvä kun ehti yhden lajin/kasvin toivottamaan tervetulleeksi oli jo seuraavan vuoro. Mutta sieltä ne tulivat kaikki toivotut ja vähemmän toivotut omalla vuorollaan!



RUOKA
Kuopuksen syntymäpäivät torpalla oli ehdottomasti myös kulinaristisesti kesän muistettavin. Siskoni Ruotsista vastasi pääruuasta ja minä jälkiruuasta,  kakusta. Sisko oli jaksanut poimia puutarhan villimansikat kaunistamaan pöytää kukkien lisäksi.

Sisko kokkailemassa


Synttärisankari!
Tarkasti kuulolla!


Onnea!
Suomme siskon miehelle vielä jälkiruuan päälle sauhut. Eipähän tule raittiinilman myrkytystä;)

ADOPTIO
Tapaamme kotikaupungissa adoptioperheitä säännöllisesti. Tässä yksi ihastuttava kuva tapaamisesta. Sen tunnelmissa päätän tämän ensimmäisen insertin pitkän tauon jälkeen.