sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Blogipaussi ja sitä ennen pieni haaste!


Kesäiset päivät, ensimmäiset, ovat vieneet minut aivan mennessään. En ole koneen äärellä paljoa pysähtynyt olemaan. Puutarhan rakkaat kaunistukset pukkaavat nyt mullasta ja olemme taas löytäneet oman yhteisen sävelen. Minä hoidan ja ne kaunistuttavat, rauhoittavat ja ilahduttavat. Torpan  puutarha on nyt melko valmis ylläpidetäväksi kesää varten. Vanha uima-allas on poistettu torpan pihalta. En uskalla pitää sitä niin kauan kuin kuopuksen putoaminen sinne olisi mahdollisesti kohtalokasta (painajainen). Joskus laitan siihen lammen, mutta nyt meidän (viisi metriä halkaisijaltaan) kuoppaan laitetaan trampoliini. Se sama joka ilmakuvissa näkyy joka pihalla, vaan ei vielä meidän. Vaikuttaa sille,että lapset siinä todella viihtyvät, joten vaaroista pienempi on tuleva puutarhaamme tuota pikaa.

Ensimmäinen kattaus: kevätesikkoja, krookuksia, narsisseja ja keltavuokkoja, a lot! :)

Hyvin oleellinen osa kesää: riippumatto!
Tänä kesänä ei hyttyset aterioi meitä eikä kärpäset meidän aterioita...hyttysverkko löytyi pöydän luo Ikealta.
Tässä me mennään ja suunitellaan kesää varten ostoksia. Mies kulki perässä ja näemmä nappas tämän kuvan. :)

Sain haasteen Salanimeltä; iso kiitos! Komean pokaalin lisäksi se kuului näin: kerro 8:n tunnustusta ja anna pokaali kahdeksalle eteenpäin. Jos vaikka blogiluettelosta löytyisi kahdeksan, jotka haluaisivat kertoa itsestään, niin pokaali on teidän!

 1) Kahdeksan on mun onnennumero, ollut jo pienestä tytöstä lähtien. Kahdeksan on kaunis muoto. Ympyräthän kaiketi symbolisoi ikuisuutta. No, kahdeksikossa niitä on kaksi ja sehän sopii minulle...

2)...joka olen suurperheen äitinä aniharvoin yksin. Kävin pitkästä aikaa torpalla ihan itekseni ja se tuntui jopa hiukan hassulle mutta todella hyvälle!

3) Olen hurahtanut tähän puutarhahommaan vuonna 2004 kesällä jolloin hankimme torpan. Puutarhassani nautin omasta kädenjäljestä villin ja elävän keskellä. Taideteos sitten elää omaa elämäänsä, akileijat ja muut ystävät löytyvät mitä ihmeellisimmistä paikoista ja aina kauniimmin kun mihin itse olisin osanut ne laittaa.

4) Blogia seuranneet tietävät että olen usein maalaamassa "kaikkea". Mikään ei mielestäni tuo niin paljon uutta ilmettä ja iloa silmälle kuin uusi maali.

5) Esikoiseni kirjoitti nyt IB:stä ja lähtee kesällä armeijaan. En pidä armeijasta mutta itselläni ei ole asiaan niin paljon sanottaavaa. Minun on siis totuttava, että lapset itsenäistyvät ja tekevät omia päätöksiä ;)

6) Kuopus taasen aloittelee kahden vuoden kotona olemisen jälkeen syksyllä päiväkodissa. Olen siitä iloinen koska kuopus on ehdottomasti sosiaalinen kaveri ja tarvitsee päiväkodin tarjoamia puitteita ja kavereita tässä vaiheessa. Uskon että perusturva on aika hyvällä mallilla.:)

Here I come!

7) Kesä on mielestäni ihana vuodenaika. Uiminen on mielestäni taivaallista kuten lämpö, vehreys, linnunlaulu, lämpö, kukat, luonto...kesä siis, joka vuosi yhtä odotettu!

8) Olen kovasti iloinen bloggailun antamista ihmissuhteista ja oman blogin luomisesta ja siltikin koen, etten nyt saa itsestäni irti koneen äärellä olemiseen. Ehkäpä näen kaksi blogiystävää ensimmäistä kertaa kesällä ja sitä odotan kovasti. Muutenkin olen ajatellut että sateisina päivinä hakeudun päivittämään kanssabloggailijoiden kuulumisia. Itse olen päättänyt pitää blogitauon. Valokuvaaminen on sen verran veressä, että kuvia otan pitkin kesää mutta blogiin taitavat päätyä sitten kun kesä kuiskailee lähtöään.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa kesää!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Sixten ja me maalla

Pieni kierros torpallamme tänne blogiin, jonne lämmin sää ja vapaa viikonloppu sekä hyvä mieli vei meidät täksi päiväksi. Vastassa oli naapurin kissa ja tämä vastaanottokomitea on nykyään enemmän tapa kuin poikkeus. Ihana ja idyllinen lisä mökkeilyymme on nimeltään Sixten. Isolla kivellä tonttimme portilla istuu siis Sixten, joka tässä toivottaa kuopusta tervetulleeksi maalle. Tämä tänään, kuten muutkin kuvat. Sixten ei muuten ollut moksiskaan koirastamme, joka siten häkeltyneesti jätti tämän ihan rauhaan eikä tapansa mukaan haastanut reviirikamppailuihin.
Kuten kaikki puutarhan lumoissa olevat, iloitsen minäkin kaikista uusista aluista, jotka uskollisesti pukkaavat esille maasta. Olen vienyt vanhoja hiekkalaatikon hiekkoja saviseen maahan, jotta uudet tulokkaat viihtyisivät mahdollisimman hyvin!

Voisi ajatella, että edellisestä väriloistosta inspiroituneena maalasin tämän tuolin tällä värillä. Jonkin sortin vihreä liene kyseessä. Keväinen, ajattelin minä.

Kuun alussa revin esille pienen palan hirsiseinää pikkuruisessa mökkikeittiössä. Ettei aivan unohdu vanhan ajan meininkin ja fiilis, joka aikoinaan sai meidät hankkimaan vanhan torpan. Kuopuksen nalle eksyi kuvaan vaikka kammariin se "kuuluu" Tulee muuten ihan asiasta viidenteen mieleen minun ja keskimmäisen pojan vitsailu tunteiden näyttämisestä. Katsoimme nimittäin kerran vanhaa suomielokuvaa, jossa vanhassa torpassa nuori nainen itki ja vanhempi totesi tälle topakasti "kammariin, ellet osaa olla rääkymättä". Niin kamalaa kun se sikäläisessä todellisuudessa oli , niin ollaan sit arjessa viljelty sitä sopivan paikan tullen kevennyksenä toisillemme.

Ja jos peremmälle astuu, niin sisällä on aika samanlaista kun edellisvuonna. Keväällä odotellessa paikan heräämisiä, pesin verhoja ja ikkunoita. Ettei ihan liian kliiniseksi menisi, levitti kuopus oitis lelunsa pitkin tupaa ;)

Pakko kuvata tämä väritäyteinen "installaatio" verannalta. Hiukan pääsiäistä ja muuta kippoa ja kappoa pitkin matkaa ;)  Olen siten aivan epäonnistunut sen suhteen, että ajattelen jossain määrin tykkääväni selkeästä ja pelkääväni kaikenlaista liikaa pynttäystä...

Näillä leveysasteilla ei puutarhan ystävät ole kovin paljoa mullan pinnan yläpuolelle kurottaneet, mutta siellä täällä on vähän väriloistoa ulkonakin. Tosin keltavuokko tekee tuloaan ja sitä näytti olevan paljon. Joskus paljon on paljon, ei siis vähän ja tässä paikallaan ;D

Oikein aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää toivottelen kaikille!  
Minä pääsen viettämään äitienpäivää vielä Ruotsin aikataulussa, jolloin toivon että olen siellä paikan päällä onnittelemassa omaa äitiäni! Onnea äidille jo näin suomalaisittainkin! :)

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ystävyys

Löydän itseni hetkeksi lamautuneena kahvikuppi kädessä, miettien mistä aloittaisin kaiken tekemisen, jotka pyhinä ja vapaina siirtyivät tulevaan, eli tähän hetkeen. Pääsiäinen ja vappukin meni samaan hengenvetoon.  Siivousta, pyykkiä, blogia...aloitan blogista ;) ...yksi asia kerrallaan ja bloggailu on tätä otsikkoa ajatellen tärkeää tekemistä.  Mies on vapaalla ja lähti kuopuksen kanssa tankkaamaan autoa. Esikoinen aloitti kirjoitukset tänään (kansainvälinen lukio, IB siis, aloittaa kirjoitukset tänään). Huomaan jännittäväni vieressä. Vaikeinta on kun ei saa tehdä puolesta ;) ,tässä en kyllä osaisikaan. Huh, äitinä sitä elää niin monen ihmisen arkea yhtäaikaa...vaan ei voi holhoten tukehduttakaan, joten nielenpä tämän huolen ja yritän muistaa, että lasten siivet kyllä kantaa ja vahvistuukin elämän vaatimuksissa.

Vaan käytiin pyhinä tyttären kanssa Tampereella. Miesväki sairasti nuhatautia ja me lähdettiin ihan kahdestaan. Kevät oli saavuttanut eteläisemmän Tampereen ja löysin itseni kuvaamasta sinivuokkoja. Blogiin ajattelin kuitenkin laittaa kuvan lapsuudenystävästäni. Tiedättehän, ystävän jonka on tuntenut pienestä pitäen, sellaisen jonka kanssa on aivan mahdoton teeskennellä mitään ja jonka kanssa nauraa niin että kutittaa mahasta! Huh, näitä näkemisiä sais lisätä. Nauruhan pidentää ikää. Pohjana kaikki yhteiset kokemukset ja tosiaan, siipiä ajatellen, yhdessä niitä opeteltiin käyttämään. Siitä on kolmekymmentäviisi vuotta, laskettiin. Käytiin koulua Göteborissa ja meidän luokalla oli lähes yhtä monta kansallisuutta kuin oppilasta. Vaan nauraminen on joka kielellä samanlaista :D

Pispala. Käytiin näkötornin huipulla ja ihmeen hyvin sieltä näki. Vähän niinkuin näkee itsensä pitkäaikaisen ystävän seurassa.  :)
Tytön kanssa kahdenkeskinen matka vahvistaa aina ystävyyttä. Autossa ehtii jutella syntyjä syviä.

 Tampereella sain kännykkään kuvan kuopuksesta virpomassa oman ystävän kanssa. Tämä oli ensimmäinen kokonainen vuorokausi erossa kuopuksesta kahteen yhteiseen vuoteemme. Vaan hyvin se meni, meiltä molemmilta, minultakin;) Nuha ei ole pidätellyt pientä miestä. Blogiin valitsen kuvian näistäkin pienistä ystävyksistä.




Ja koska mua liikutti myöskin kuva kuopuksesta yksin naapurin ovella, laitan sen viimeiseksi. Itsensä ystävä on kans hyvä olla! 


Hyvää toukokuun alkua!