torstai 21. huhtikuuta 2011

Enemmän kuin kolmetuhatta sanaa...


Sain Marialta, Marian Koti ja puutarha-blogista tunnustuksen. Erityinen kiitos Maria, teit minut taas kovasti iloiseksi!

Tunnustukseen liittyi 3-5:n julkaisemattoman kuvan etsiminen omasta elämästä ja niistä kertominen. Hetken mietittyäni ajattelin tällä kertaa laittaa kuvia ihmisestä, joka mahdollistaa minulle niin monia asioita ja on siten oikeastaan monien asioiden takana, joista täällä blogissa kirjoittelen. Tässä nimittäin kolme paljon kertovaa kuvaa siipastani:




Ensimmäinen kuva on Ikealta. En laita sitä ostoskärry kuvaa (ei sentäs monikossa) mut sen verran paljastan, etten ollut itse ostoksilla vaikka ostoslistan tein ja tytär paikkasi poissaoloani;) : kodin laittamisen (torpan ja puutarhan) suhteen olen kuvan ystäväni mukaan "pohjaton kaivo" (muutenkin varmaan;)! Seuraava kuva on kans sillä tavalla paljon kertova, että siellä taustalla touhataan kovasti minun jutellessa. Ja kaiken tämän arjen elon keskellä, meitä sitten on jonossa asti syliin otettavia, tämä pikkumies nyt sitten on vikkelin jaloistaan ja siten päädyn usein tässä välissä bloggailemaan!

Tunnustus kuuluu antaa eteenpäin kolmelle blogille. Haluan antaa sen seuraaville blogeille (beautiful inside out) :

Marielisalle, Elämänpyörä-blogissa
Ennalle, Ennan kenkälaatikko-blogissa
Marialle, Mamman uuni-blogissa

6 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Hienoja kuvia ja todellakin kuvat kertovat paljon.
Ihan tuo pienokainen siinä iskän sylissä.
Hyvää pääsiäistä sinulle!

Katariina kirjoitti...

Heips, tuon jutun näytän kotonani....on niin tutun oloista, varsinkin tuo keskimmäinen kuva pitää näyttää!!
Rentouttavaa Pääsiäisenaikaa! Jokohan teidän tie vie mökillepäin...

Enna kirjoitti...

Voi kiitos, Dahlia, tunnuksesta, tulin nii-in iloiseksi! :)

Täytyykin miettiä niitä pääsiäisen pyhinä, lentsukin ehkä kääntämässä kelkkansa, otti kyytiin kuitenkin keuhkoputkentulehduksen.

Sun kuvat kertoivat niin paljon, osuvia ja ihania! :)

Oikein mukavaa ja rentoa pääsiäisen aikaa koko perheelle! :)

Dahlia kirjoitti...

Irmastiina: Kiitos, pikkuiset sopii niin hyvin vielä syliin nukkumaan. Hyvää pääsiäistä sullekin!

Katariina: Joo, mulla on aina niin paljon asiaa ettei tahdo mitään saada aikaiseksi;) Oltiin tänäänkin mökillä vaan siellä on aikalainen kaaos kun pukkaa niitä kevätprojekteja, eikä mikään ole valmista...:D

Enna: No voi huh, nyt kyllä otat iisisti ja parantelet itseäsi! Mua vähän huvitti tehdä tätä juttua. Yritin löytää kuvaavia kuvia miehestä, josta nyt ei niin paljoa ole tullut kirjoiteltua, mutta joka tuolla taustalla jaksaa häärätä ja tukea. You know :D Toivottelen sinnekin teille kaikille oikein ihanaa pääsiäistä!

Marielisa kirjoitti...

Voi, Lämmin Kiitos tunnustuksesta Dahlia! <3

Kivat kuvat julkaisit, hyvä ilme tosiaankin miehelläsi tuossa ekassa kuvassa, kun joutuu (?) kuvettaan kaivelemaan Ikea-ostoksilla... ;D
Ihana kuva tuo alimmainen kyllä, niin hellyttävä kaikinpuolin. <3

Oikein ihanaa Pääsiäisen aikaa teillekin!

Dahlia kirjoitti...

Marielisa: Kiitos! Samasta ehtyvästä lähteestä maksellaan vaan mies antaa (taitaa joutuakin;) usein periksi mun hankinnoille :D Viiimeinen kuva muakin hellyytti, kuopuksella kun on hyvin jaksava ja hellä isukki<3 Oikein ihanaa pääsiäistä sinne! :)