lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kysymyksiä ja vastauksia

Maria mamman-uunista antoi minulle blogihaasteeksi sanoja joihin vastata. Kiitos Maria muistamisesta ja niinpä löytyi tämänkin insertin aihe tällä kertaa. :)


Kuka

Tällainen mökkihöperö monessa mielessä; viihdyn kotona oman perheen parissa ihan höperyyteen saakka ja viihdyn mökilllä touhuten aivan höperön lailla ;) Lämpöä rakastava, ihmisten välillä ja auringon lämmittämänä. Kasvavaa ja haavoittuvaa työkseen ja muutenkin hoivaava, ihmistainta ja muitakin taimia siinä ohessa. Esteetikko joka järjestelee kotia ja mieltä ja yrittää hyväksyä että valmista ei tule koskaan!

mitä

Jos blogia ajattelee, niin niistä ihastuttavista taimista paljonkin, elämästä ja kaikesta mikä lämmittää.

missä

Mökkihöperö kun olen niin kotona ja mökissä siis. Bloggailua ajatellen, sohvaan uppotuneena miniläppäri sylissä, ellei isommat koneet ole nuorten tiloissa vapaana. Yleensä nämä omat pienet lapsukaiset ympärillä ja kuten kuvassa, välillä ihan hengessä mukana.

milloin

Yleensä viikon päätteeksi tai viikonlopun aikana kirjoittelen. Kuopuksen nukahdettua otan usein läppärin syliin ja lueskelen blogeja.

mitä mielessä nyt

Viikolla kävin päiväkirurgisessa toimenpiteessä. Hiukan nukutus pelotti ja elämän rajallisuuskin siinä herkällä mielellä kävi (ei mitään niin vakavaa kysymyksessä) säikäyttämässä kun kontrolli siirtyi muiden käsiin ja nukutettiin. Pirteänä kuitenkin heräsin ja helpottuneena kotiuduin kiitollisena tämän maan terveydenhoidosta. Tänään aamulla, taasen tänne blogimaailmaan tullessani ilahdutti minua suuresti voitto  Marian koti ja putarha blogissa. Blogiystävyyttä mietin siis kans ja miten antoisaa tämä bloggailu on ja miten ihania ihmisiä sielllä ruudun toisella puolella on joihin olen saanut yhteyden.

Ota sanoja tästä jos haluat

Kaikki te ihanat kanssabloggailijat.

Oikein ihanaa viikonloppua!

16 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ihanaa, onnea voitosta! Marialla olikin aivan ihana itse tehty arpajaisvoitto!
Blogissasi on kiva lämmin henki, sitä on ihana lukea ja sinuun on ollut ihana tutustua (tälleen vähän ja vilauksittain, niin kuin blogissa nyt pystyy).
Ihanaa viikonloppua, olet sitten mielessä Ruotsin maankamaralla!

Dahlia kirjoitti...

Voi kiitos Saila! Ehdit vielä käydä kommentoimassa, kiva. Sellainen huomaavainen ja lämmin, sinä siis ja kuten jo totesin, lähtisin mielelläni matkaan mukaan! Puutarhamessut Tukholmassa, kuulostaa kyllä hyvälle...ihanaa viikonloppua! Ja Marian palkinto on kyllä aivan ihana! Kyllä mun nyt passaa olla! :D

Marianne kirjoitti...

Onnea, onnea voitosta !!!

Vastauksesi oli niin ajatuksella annettu, lämpöisesti kirjoitettu. Ja kyllähän toinen puutarha höperö toisen "tuntee". Kohta ollaan pitelemättömiä, kun kasvun ihmettä seurataan.

Kaunista viikonlopun jatkoa !

Enna kirjoitti...

Onnea voitosta ja itsesi voittamisesta, se on aina pieni voitto kun antaa itsensä toisten vietäväksi ja hoidettavaksi. :)

Ihana kuva teidän perheen "tytöistä", tulee hyvälle mielelle kuvaa katsoessa! :)

Kivasti sait sanoista lämpimiä lauseita! :)

Dahlia kirjoitti...

Marianne: Kiitos onnitteluista ja oikeassa olet, sellaisen putarhahöperyyden tuntee vain toinen samalla tavalla höperö ;) Mulla on taimet kasvamassa hyvässä vauhdissa ja odottelen päivää kun saan siirtyä puutarhaan touhuamaan! :D Itseasiassa mä kyllä mietin niitä mun vastauksia tovin. Itseä on vaikea selittää;) joten palaute lämmitti kovasti! Hyvää ja kaunista viikonlopun jatkoa! :)

Dahlia kirjoitti...

Enna ystäväiseni, sä ehdit just kommentoida kun kirjoitin edellistä vastausta. Kiitti kovasti! On se sellaista itsensä voittamista... vaan nyt on helpottunut olo. En mennyt turhaan.Nyt saa sitten jatkaa elämänsä voimissa, toivon;) Ja kiitos palautteesta koskien inserttiä, lämmitti kovasti ja antoi hyvän mielen:). Hyviä viikonloppuja sullekin!

Maria kirjoitti...

Olen iloinen kun ehdit ottaa sanahaasteen vastaan!Kiitos sanoistasi♥
ja siitä että tunnemme taas hippusen verran enemmän toisiamme:D

Dahlia kirjoitti...

Kiitos Maria itsellesi. Olin iloinen kun muistit minua. Olen myöskin iloinen kun olen löytänyt sinun blogisi ja sinut blogilandiasta! <3

Maria kirjoitti...

Tosiaan, ihana kuva teidän perheen tytöistä ja kivoja asioita blogin pitäjästä! Tuohon kuka-kysymykseen olet kiteyttänyt asiat niin kauniisti. Mukavaa loppuviikonloppua, paketti lähti jo tulemaan :)

Dahlia kirjoitti...

Maria:Kiitos sulle aivan mielettömästi! Jään innolla odottamaan pakettia, olo on kuin jouluna:D Tuo kuka vastaus oli tosiaan sellaista tehokasta sanankäyttöä, kun löysin monta asiaa tarkoittavia käsitteitä;) Vaan olit kyllä tosiaan aikaansaapa jos paketti on jo nyt tulossa. Kiitos vielä tosi kovasti! :)

Marge kirjoitti...

Ihana oli lukea näitä mietteitäsi!!♥
Onnea voitostasi!:)
Iloa viikkoosi!♥

Dahlia kirjoitti...

Marge: Voi kiitos kovasti, kylläpä lämmitti sun sanat mun mieltä. <3

Kirjailijatar kirjoitti...

Olipa kiva lukea näitä. Toivottavasti olet jo hyvin tervehtynyt. Minäkin olen joskus ihan mökkihöperö, mutta sitten väsyn ja on pakko päästä ihmisten ilmoille. Mutta jos olen aina vaan ihmisten kanssa, on taas pakko päästä sinne mökkiin...

Dahlia kirjoitti...

Kirjailijatar: Kiitos, voin oikein hyvin taasen. Noinhan se menee itseasiassa. Sopivasti vähän kaikkea. Kuopuksen kanssa on nyt tullut jakso tällaista hiljaisempaa kotona elämistä. :)

Tansku kirjoitti...

Hauskoja vastauksia sinulla haasteessa ja onnea voitosta!Tämä blogisi on ihana,täällä käyn aina kun kerkeen kattelee kuviasi ja ajatuksia,mukaansa tempaava,rauhallinen tunnelma välittyy täällä!
Mukavaa Sunnuntaita

Dahlia kirjoitti...

Tansku: Olipa sulta kauniisti sanottu. Sitähän aina tulee niin iloiseksi kun blogia luetaan (ja saa vielä palautetta!)! Hyvää sunnuntaita sullekin! :)