perjantai 25. helmikuuta 2011

Tunnustus ja lisää vastauksia!

Sain Villa Namulta tunnustuksen, kiitos kovasti!


Ja eikun vastailemaan:

1. Milloin aloitit blogisi?
Aloitin blogini kesäkuussa 2008. Aloitin kirjoitamaan torpastamme ja ajatukseni oli tehdä lähinnä puutarhaan liittyvä blogi. Bloginimeksikin valikoitui siten Dahlia, joka myöskin viittaa kukan lisäksi epäsuorasti nimeeni...
Meidän torppa täysin villiintyneessä tilassaan ensimmäisenä keväänä. Pihan kukkaloistoa edustaa tässä epäselvässä kuvassa vuohenputkimeri. Niitä oli paljon!

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

 
...hyvin pian blogini aiheet lisääntyivät. Ellei minulla olisi ollut blogiani olisin varmaan tehnyt sellaisia scrap-book kirjoja. Halusin ikuistaa tunnelmia. Valokuvaus oli ja on oleellinen osa blogiani. Alkuvaiheessa laitoin tunnisteet aiheille joista bloggasin. Eniten olen kirjoittanut "tarinointia arjesta". Sieltä, tavallisen arjen keskeltä on löytynyt jaettavia hetkiä, tunnelmia. Toiseksi eniten on inserttejä lapsista. Niihin liittyy eniten tunnelmia ja  tunteita herättäviä juttuja elämässäni. Lapsilla on kuitenkin tarve suurempaan yksityisyyteen, mikä rajaa aihetta. Muita aiheita ovat olleet puutarha, koti, torppa ja silloinen adoptio-odotus joka iloisesti päätyi, kuten tiedätte siten että pääsen kirjoittamaan aiheen alla lapset, vieläkin enemmän ja pitkään! :) Kirjoista ja ruuista olen kans kirjoitellut, elämän pikku mausteista. Mikäs sen tehokkaammin nostaa kyyneleitä silmiin kun hyvät tunnelmalliset kirjat, sipulit ja mausteet;) Ihmeen vähän olen kirjoittanut miehestä, vaikka sellainenkin tunniste minulla on ja ah niin tunnelmallinen aihe...niin ne tunnelmat ovat jäänyt enemmän kahdenkeskeisiksi. 
Olen yrittänyt välttää teoreettisia näkökulmia ja kirjoittaa kokemuksellisesti. Olen nimittäin ihmisenä taipuvainen niitäkin miettimään, liittyy työhönikin joka on välillä varsin analyyttistäkin puuhaa. Sen sijaan että kirjoittaisin blogissani esim. miten tärkeää on vaikka olla tietoisesti läsnä, kuvailen mieluummin sitä hetkeä kun se onnistui (jos onnistui ;) Tosin pohdinnot kommenttilootassa ovat aina tosi kivoja ja mukaansa tempaavia!


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Tähän on vaikea vastata itse. Tekis mieli vain todeta, että kuten jokainen ihminen on ainutlaatuinen on varmaankin jokaisen yksilön blogi kirjoittajansa näköinen. Lukijat varmaankin paremmin voi tähän vastata.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 
Minua viehätti blogien luova puoli ja mahdollisuus jakaa se muiden kanssa.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin kehittyä kirjoittamisessa ja myöskin valokuvaamisessa. Ja tiedättekö, joskus kun blogger ei suostu yhteistyöhön (vai onko syy tosiaankin minussa?!) eikä kuvat asetu niille paikoille joille niitä yritän laittaa eikä muutkaan komennot (kuten nyt nuo kolmen viimeisen rivin kirjaisin tyypit), niin sellaiset asiat muuttaisin...jos voisin.


Haluasin laittaa tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle blogille, Marian koti ja puutarha, blogiystävä lähes siitä lähtien kun aloitin blogiani. Myöskin haluan jakaa tunnustuksen uudelle blogille ja ystävälle, Ennan kenkälaatikossa, jossa uutena kivana osana tanssin taikaa!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Viikonlopun tunnelmia





                                            Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
                                            Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
                                            Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
                                            se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.


Hyvää ystävänpäivää!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Onnea tyttö rakas!





Minun ainokainen tytär täyttää tänään kokonaiset kuusitoista vuotta! Viikonloppuna sitä juhlistimme vaan tänään, todellinen juhlapäivä. Yhtä monipuolinen kun kuvat joita (tiedostoissa) katselin. <3



Grattis min sötä flicka, bästa vän
Störst av allt är kärleken!

mieli kuvittaa ja mallista oppii

Tällaista se on bloggailu. Työpäiviä täällä vuoroin miehen kanssa ja nyt kun yhteinen vapaa koitti ja lähtivät pieni kuopus ja isänsä puistoon, muiden ollessa koulussa koitti omaa vapaa hetki, huomasin (!). Mitäs siihen mieli keksis sisällöksi. Mietin hetken  lämmintä kylpyä, jatkanko sohvalla lukemista ja (tiskit kyllä ehtii)...päädyin tänne lukemaan blogejanne ja kirjoittamaan pientä tervehdystä itse.


Tuossa omalla pihalla leikkiessä katselimme kuopuksen kanssa taivaalle ja mietittiin minne suihkukone lentää. Yhdessä päästään tarinoimaan ja päädytään yleensä siihen, että Afrikkaan se lentää. Tuosta meidän talon yli;) Terkkuja!


Tiedättekö, mielikuvitukselle tekee hyvää olla kuopuksen kanssa. Löytyi varastoista leopardin asu (sekö se on, se täplikäs kissaeläin?). Me puhuttiin leijonasta.  Kuopus puki sen päälle ja niin meillä oli leijona paikalla. Nappasin tänne tietenkin kuvan. Kuvasta näette samalla kuka näitä inserttejä oikein kirjoittelee. Tai sitten se on se kaksikymmentäsormi-järjestelmä;)  Mielikuvituksesta puheenollen. Steinerkoulussa oli lapsilla näitä naamiaisia pienenä enemmänkin. Opettajat kertoivat muutenkin paljon tarinoita lapsille. Joskus ikävätkin asiat  (pienet ristiriidat luokassa) kerrottiin tarinan muodossa. Lapsilla oli helpompaa käsitellä vaikeita asioita kun niistä ei puhuttu liian suoraan vaan vähän etäistäen. Muistan tapauksen jossa yksi lapsi oli sanonut ekalla luokalla aika pahasti omalleni, pojalle. Se oli  yhden opettajan tytär ja ihailin miten kauniisti asia sovittiin. Tyttö tuli isänsä kanssa ja ojensi piirroksen lapselleni. Tapahtumasta ei tarvinnut puhua ja luulen että se olisi lasta hiukan hävettänytkin, että mitä nyt äidille kertomaan ja noloa olisi ilkeitä sanojakaan muistella tai maistella (karvasta!). Upposi sydämeen kauniina tapahtumana. Myöhemmin samainen isä on ollut toisen lapseni opettaja ja osaa kyllä käsitellä lapsia lämmöllä olemalla kuitenkin jämäkkä ja turvallinen.


Sitten tulee vielä mieleen yksi elämän suurista vaikuttajista. Kaikki nämä meidän ihailemat esimerkit. Katselin yksi päivä keskimmäistä poikaani kun poika katseli telkkua kädet ristissä. Poika on kuopuksen ehdottoman ihailun kohde. Eikä aikaakaan kun pikkuinen kiipesi veljen vierelle ja tiedättekö, aivan samanlailla pyrki ilmeitä mukaanlukien siinä istumaan.  Mallioppiminen on varmaan kaikista tehokkainta oppimista (mitäpä siis ihmettelemäään että kuopuskin pyrkii tätä blogia välillä ylläpitämään, kuten kuvasta näitte;)


Sellaista tässä mietin, hetken kun ilman jälkikasvua tässä istuskelen :D

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Grattis!






Olen niin kesän ja lämmön ystävä että talvi on pimeimmillään koettelemus. Sitten tulee tämä enenevä aurinko joka saa värit esille ja mielen lämpenemään omassa lämpenevässä tahdissaan. Tänään vietimme vapaapäivää maalla. Pakkohan sieltäkin oli napsia kuvia ja herättää eloon kevään ja kesän odotus. Tein melkein ystävyyskaupat lumenkin kanssa, josta lähinnä pidän silloin kun näen lasten siitä nauttivan. Nyt siinä kimmelsi valo. Oma valohoitoni siis jatkuu ;) Tässä vähän otoksia torpalta. Tarkkaan jos katsotte niin näette että meillä on muumit naapureina!

Lopuksi pieni otos kuopuksesta, joka ottaa kaiken ilon irti, myös lumesta:


Ja ihan lopuksi (valonpilkahduksista suurin) haluan onnitella uutta äitiä ja isää, siskoani josta tuli mummo ja siskon miestä josta tuli ukki. Ensimmäistä päivää, elämän seikkailuissa aloitteli pieni miehenalku. Niin on siellä kaukana täältä, onnelliset vanhemmat saaneet oman pienen vauvan turvallisesti maailmaan. Täti, mikä tässä yhteydessä sanan varsinaisessakin merkityksessäkin olen (siskontyttärelleni), minä siis, saanut jakaa nämä onnelliset uutiset ja tunnelmat. Tässä vielä runo vanhemmuudesta.

GRATTIS Lelle med familj! 

Jag vill ge dig

Med en obönhörlig kraft och mjukhet
berör du mitt allra innersta.
Letar dig fram till varje liten vrå.
Dyrkar upp hjärtats låsta rum.
Väcker känslor jag inte trodde fanns.
Väcker mitt slumrande jag.
Jag vill ge dig det finaste jag har.
Jag lägger mitt hjärta i dina händer.
Det är fullt av kärlek.
Det är fullt av längtan.
Jag ger det till dig.
Du gör med det vad du vill.
Mitt hjärta det är ditt.
Av: Ann Johlin

tiistai 1. helmikuuta 2011

Valohoitoa



 Olen niin innostunut lisääntyvästä auringon valosta, että olen sen eri tunnelmissa kulkenut ympäri kameran kanssa napsien sen säteistä kuvia. Pienen kodin tunnelmakin on kuin ovia avattaisiin uusiin huoneisiin. Olohuoneen ikkunasta bongasin hepatkin ratsuineen iltakävelyltä (keskustan postinumeroalueelta). Muutama jouluinen pikkupallo sai jäädä lamppuun kiinni kimaltelemaan auringonvaloon, joulupallosta koristepalloksi. Kaikesta ei henno luopua, vaihdetaan määritelmää ;). Ja vielä haastetta lisäten otettiin kuva kuopuksen saippuakuplastakin auringon säteen vangitsijana, ennenkuin poksahti riemusta kiljuvan kuopuksen käsiin. Näitä säteitä riittää. Kaikille. Naps, vielä ulkoa nurkan takaa.

Sellaisia elämän pieniä tosiasioita kuten hiusten leikkuuta ollaan kans innostuttu toisillemme toteuttamaan. Tytär leikkaa mun hiukset. Ollakko vai eikö olla. Hiukset kyllä. Otsatukka se on kysymystä teettänyt, niin kauan kun itse olen leikkuuta ohjeistanut. Nyt se jätettiin taas kasvamaan pitkäksi. Samalla otettiin takaa vähän enemmän. Kuopuksen kiharoiden kohdalla emmittiin jos vielä enemmän. Ne nimittäin lämmittää ja pienten söpöjen kiharoiden alla lämpenee kuopuksen riehuessa pieni söpö pää melkoisesti. Lopputulos on päälaelta yhden miehekkään poninhännän verran pitkää ja muuten lyhyt. Niin kesytettiin villit kiharat hoitoaineilla söpölle tupsulle. Pitkä se on isoimmankin veljen hius. Ja poninhännällä.

Keväältä on tuntunut. Ihmeistä suurinta, pientä uutta ihmistä odottelee syntyväksi minä hetkenä hyvänsä siskontyttö perheineen (saippuakupla alimmassa kuvassa ikuistui kuvaksi juuri siskontytön taideteoksen kohdalle kuvatessa). Ensimmäinen pienokainen siinä polvessa. Se pyörii mielessä. Ne on pieniä ihmeitä, nämä ihmisen syntymiset. Olen unohtanut miten pieni on ihminen syntyessään. Lämmöllä elän täällä mukana!

Oikein ihanaa viikonjatkoa teille kaikille!