keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Peilausta

Äiti.  Mä puhun paljon mutta osaan ilmaista itseäni näinkin. Nyt nimittäin näytän miltä sä näytit tänään. Tältä!

Huomasin kun puhuit sun siskon kans että tulit niin iloiseksi. Mäkin saan mun siskolta paljon iloa. Peilaa mulle musta kivoja asioita. Tässä me ihan vain peilataan itseämme noin vain. Siskon kans sekin on kivaa.
Sellasta on nämä sisarussuhteet parhaimmillaan. Täs mä siskon kans touhaan ja huomaaatko tän mun asenteen? Tuntuu selkärangan ojentumisena ja tyytyväisenä virneenä.
Ennen kaikkkea se saa mut iloiseksi. Kas näin äiti. Sä laita nyt mun tekemä ilmekollaasi blogiin niin tietävät miten selkäranka venyy ja ilo hiipii sisältä kasvoille kun sanoo kivoja asioita toisilleen!


(kuvat otettu vuosi sitten)

17 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Voi että, tällaisia kuvia ja tekstejä tarvitaan. Pieni mies valloittaa, todella.

Tänään kuulin jotain tosi surullista ja kamalaa, joka veti mielen aivan maahan. On asioita, joita ei edes haluaisi tietää tapahtuvan. Aikansa ikäviä mietittyään on pakko kuitenkin kääntää ajatukset hyvään, jota maailmasta löytyy, yleensä vielä ihan läheltä. Tämä postaus kertoo juuri siitä. Haluan myös uskoa, että hyvää on maailmassa paljon enemmän kuin pahaa, vaikka uutisten perusteella ei aina siltä näytä.

Kiitos näistä kuvista :)

Dahlia kirjoitti...

Kiitos Maria joka sanasta! Minäkin haluan uskoa juuri noin. Tunnistan tuon "kaikkea ikäviä mietittyä", käännän ja väännän välillä ja tiiätkö harmittaa kun ammatikseen yrittää luotsata ihmistä kohti juuri laajempaa näkemistä ja siten myöskin kauneutta ja sitten ite löytää itsensä lankeemasta keskittyneesti vahtaaman jotain ikävää ;) =) Onneksi tulin vielä hetkeksi tietokoneelle. Osaat asettaa sanasi niin hyvin ja kauniisti. Osui ja uppos! =)
Siskokin sattui soittamaan rohkasten asiasta josta synkistelin. Ihan sellaisesta mistä ei olla puhuttu. Joskus mietin että meillä on omat suojelusenkelit. Tämä postaus ja kommenttisi muistutuksena siitä! =)

Salanimi kirjoitti...

Voi mitä iloa, suloinen, ihana pieni mies! Siskon kanssa on selvästi ihan parasta! ♥

Kirjailijatar kirjoitti...

Tätä oli niin hauska lukea. Tuli hyvälle mielelle. Asioihin tulee ihan eri perspektiivi, kun katsoo niitä lapsen näkökulmasta. Kiitos tästä, tuli hyvä mieli heti aamusta.

Dahlia kirjoitti...

Salanimi: Kiitos kovasti *ilahtuu*! Nämä kuvat on jo vuoden vanhoja ja siksi tuntui pikkumies erityisen pieneltä tuossa sohvan reunalla. =)

Kirjailijatar: Tulla lapsen kaltaiseksi, aina välillä, on hyvä kokemus! Kiva kun tykkäsit lukea. Hyvää mieltä haluankin välittää. Sitä ei ole koskaan liikaa! Ja sain sitä myöskin kommentistasi! =)

Nti Korento kirjoitti...

*Huokaus*
Kiitos tästä! Maailma on niin synkkä paikka täynnä synkkiä ihmisiä synkkine tunteineen, että hyvän mielen peilausta olisi suotavaa harjoittaa jokaisen kotona!
Tähän hetkeen ja tilanteeseen tämä toimi minulla mainiosti! :)

Dahlia kirjoitti...

Nti Korento: Kiitos itsellesi. Palautteesi merkitsee minulle paljon ja toi minulle hyvää mieltä! =)

kanaemo kirjoitti...

Voi että! <3 Lapset ovat itse aivan kuin peilejä. Olen vihainen itselleni, kun joskus väsyneenä en jaksaisi kuunnella lapsen kärttyilyä. Huomaan myös, että lapselle ei mene "perille" jos käsken kyllästyneellä äänellä ja uupuneena, että "syöpäs nyt se puuro reippaasti, käy nyt potalla, korjaa lelusi laatikkoon, jne." Olen yrittänyt muuttaa mielialani aivan toiseksi, jos vaikka iltatoimet ovat pienelle kuin tervan juontia. Leikin, naurun ja hassuttelun kanssa asiat sujuvat huomattavasti leppoisammin ja naurun merkeissä. Voi kun me aikuiset pystyttäis laittamaan ne omat huolet ja väsymys välillä taka-alalle ainakin niiden pienten ihmisen taimien seurassa. Tämä äiti yrittää kovasti, mutta ei ihan aina onnistu. ;)

Dahlia kirjoitti...

Kanaemo: No just! Tulee mieleen se juttu että jos höpöttää lapselle esim. ruokapöydässä miten pitää olla, se oppii saarnaamaan ja jos itse antaa hyvää ruokailevaa mallia, se oppii syömään hyvin...Näin mustavalkoisesti se ei varmaan aina mene, mutta kuvaa kyllä osuvasti miten lapsista näkee itsensä! Mutta totta tosiaan molempii suuntiin menee. Lasten vilpitön rakkaus saa mut nöyräksi ja kiitolliseksi (ja haluamaan olla sen arvoinen)!

kanaemo kirjoitti...

Ja siitä piti vielä kirjoittaa, että ne isommat sisarukset on tosi tärkeitä ja turvallisia pikkuiselle. Meillä on esikoisen ja kuopuksen ikäero 13 vuotta ja kun kuopus oppi puhumaan, hän saattoi apua tarvitessaan huudella: "Äiti tai sisko!" :) Minusta tämä oli hellyttävää, että isoon siskoon voi turvautua, ihan kuin vanhempiinkin. <3 :)

Enna kirjoitti...

Valloittava pienimies ja ihana isosisko! :)

Dahlia kirjoitti...

Kanaemo hei, tuohan on just niin totta kun olla voi. Meillä sattuu ikäero olemaan juuri 13 vuotta siskon ja kuopuksen välillä. Alusta pitäen on sisko ollut erityisen rakas ja suuren luottamuksen kohteena. Se on hellyytänyt minua monen monta kertaa. Tiedän mistä puhut! =)

Dahlia kirjoitti...

Enna: Ehditpä kirjoittaa juuuri kun olin vastaamassa edelliseen. Kiitos sulle! Taitaa se edellinen vastaus liittyä just näiden sisarusten suhteisiin. Teillekin varmaan tuttua. =)

♥ Hannele på Hisingen kirjoitti...

sisarukset on parhaita

Dahlia kirjoitti...

Hannele: Tulin just takaisin tänne blogiltasi. Oli paljon mielenkiintoista. Märta Tikkasen kirja isovanhemmista meni heti luettavien listalle! Sisarukset on suuri voimavara! =)

kanaemo kirjoitti...

Dahlia, sinulle on haaste blogissani, käy kurkkaamassa! Kaikki muutkin kiinnostuneet ovat tervetulleita tarttumaan kirjoitushaasteeseen, jos tuntuu mukavalta jutulta! :)

Dahlia kirjoitti...

Kanaemo: Otan vastaan haasteen. Seuraavan kerran kun teen insertin otan tuosta kirjoitushaasteesta kiinni! =)