sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kuuntelenpa hetken-haaste

 Kävin lukemassa blogeja ja blogilta vihreä kana sain seuraavanlaisen haasteen:


"Kirjoittamisesta innostuneena haastan myös teidät, jotka tätä luette. Menkää johonkin sellaiseen paikkaan, jossa käytte harvoin. Kuunnelkaa sen paikan ääniä. Kirjoittakaa sen jälkeen muutama minuutti sen paikan äänistä ja siitä mitä se teille kertoo."

Yritänpä nyt vastata siihen. Olen todennut olevani hyvin visuaalinen ihminen, joten tämä tuokin minulle kiitettävästi haastetta! Olen valinnut äänimaailmaksi tekstilleni kotimme yläkerran huoneen, poikien huoneen. En tiedä onko tämä minulle paikka jossa käyn harvoin, mutta ehkäpä oleskelen enemmän tuolla alakerran tiloissa ja täällä on ääniä, joista kirjoitella joten tämän otan. Kaikki harvinaisemmat äänimaisemat ovat tuolla pakkasen ulottumattomissa...;)

Ummistaessani silmäni, jotka lakkaamatta vievät ajatuksiani ja huomiotani erinäisiin asioihin kirjapinoista pöydänaluseen, joka on niin täynnä johtoja, että voi vaan ihmetellä miten äänetönnä johdattavat sähköään. Huomaan tämän huoneen perusääneksi jatkuvan huminan. Tämä ei ole mikään kesämaisema, eikä täällä kuulu luontoääniä (paitsi meistä ihmisistä ja kaikkea niistä äänistä ei kannata kirjata ylös). Humina lähtee poikain tietokoneista, joista toinen kävi aikoinaan korjauksessa kolme kertaa, jolloin tuli takaisin lisätuulettimen kanssa. Oli niin kovassa käytössä pelien suhteen että lämpeni liikaa. Sellaisen tuulettimen kun sais päähänsä joskus kun oikeen lämpenee ja on kierroksilla. Vaan ehkäpä hurina saattaisi häiritä muita. Tosin toiset ihmiset miettiessään hymisevät kyllä aika tasaisesti.

Tätä kirjoitaessa kuulen myöskin oman hymähdykseni, kun lauseet eivät naputtamisesta huolimatta, muodostu ruudulle niin helposti kun haluasin. Naputus muistuttaa minua entisaikojen kirjoituskoneista. Olen monta kertaa ihastellut nuorisoani, joiden turbovauhti näppäimistön painelemisessa on sitä luokkaa, että silmä väkisinkin hakee sen aikaansaannosta ruudulta. Vaan ei aina. Toisinaan kuulen (ja nyt otan haasteeseen vapauden ja mietin muitakin hetkiä huoneessa) pelejen ryskettä, huudahduksia ja itseen puhuttuja kommentteja (jotka välillä naputellaan kiirellä ruudun takana oleville sadoille muille pelaajille), ettei tilanne jää ulkopuoliselle kuulijallekaan epäselväksi. Sen kuulee. Se on niin intensiivistä, että kääntää vatsaa jännityksestä vaikkei tiedä tilannetta! Toiselta koneelta voi tällaisena hetkenä kuulua laulua, tyttären musiikki raikaa korvalle kun korvalle halusi tai ei. Parempi haluta, mutta jos laulat mukana saattaa kuulua "älä viitsi äiti!"... Jos ovi on auki saattaa huoneeseen kantautua viereisen vessan äänet, sikäli kun siellä on joku puuteroimassa nenäänsä. Siitä tulee mieleen Pulkkisten kopiovastaavan äänimaailma kun katselemme sitä tässä tietokoneella You tube:sta. Kerran kysäisi nimittäin sketsissä toiselta koskien vessan ääniä: "et muuten nostanut pytynrengasta, mä kyllä KUULIN!  Haluut sä näppyjä kaikkien meidän muiden takalistoon??". Sitä katsoessa, naurettiin tässä koneen äärellä kovaa. Nauru on kiva kupliva ääni ja jokaisella on omansa. Ei ihme että naurun voimalla elää kauemmin. 

Huoneen ikkunan takaa kuuluu tasaisin väliajoin kävelevien ihmisten keskusteluja. Komennuksia ja kiitosta koirille, joiden äänenpaino sais koirankuiskaajankin tyytyväiseksi. "Dominant, not aggressive!" 

Ja tähän Ceasar Milanin hyvään neuvoon jätän tämän haasteen. Aivan en kyennyt elämään hetkessä ja sen äänissä. Haastan vastaavasti jokaisen blogini lukijan joka tahtoo tämän haasteen vastaanottaa!

Kuopuksen nauru on musiikkia korville!

12 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kiva haaste, jonka kivuutta lisäsi kun kirjoitit sen haasteellisuudesta. Minusta pelkkää kuvailua mukavampi lukea ovat haasteen ja huoneen sinussa herättämät ajatukset.
Nauru on kivaa; ihanaa, minulle tulee tänään kylään lapsuudenystäväni ja hänen lapsensa (ja mies jos ehtii). On kiva, kun pitkä ystävyys pysyy ja pitenee vain, ja hän on niin positiivinen, huumorintajuinen ihminen, että aina tulee naurettua! Kirjoituksesi sai minut oikein ajattelemaan ja arvostamaan sitä.

Dahlia kirjoitti...

Saila: Mulle kans sellaiset ystävät on tosi tärkeitä. Oikeen tartten saada nauraa välillä. Kiitos palautteesta myöskin. Jutusta tuli niin pitkä, että arvostan kun jaksoit lukea läpi. Mun ajatukset on just sellaisia että siirtyvät vapaina mielleyhtyminä eteenpäin. Mukavaa tapaamista ystävän ja hänen perheen kanssa! Itselläni on vähemmän naurua herättävä pyykki odottamassa... =)

Kirjailijatar kirjoitti...

Hetkessä eläminen on muuten vaikaa. Ja äänien kuunteleminen. Olen joskus tehnyt vastaavan harjoituksen ja oli avartavaa huomata, että hiljaisessakin tilassa kuului vaikka mitä ääniä. Oman sydämen ja hengityksen äänenkin kuuli hyvin.

Dahlia kirjoitti...

Kirjailijatar: Se on muuten yllättävän vaikeeta laittaa sivuun koko virikebaletti pään sisältä ja ulkoa. Olen kans joskus harjoitellut ja huomannut saman. Tässä kirjoituksessa tais kans hetki viedä mennessään;)

kanaemo kirjoitti...

:) Hienosti kirjoitettu! Vaikeaa on täälläkin olla edes hetki "ulottumattomissa" ja vaan kuunnella. Senpä takia sulloin eilen itseni sinne "pulloon." :D

Tämä oli minusta ihana haaste, sopivan haastava myös. Tinuhelle kiitos haasteen aloittamisesta!

Dahlia kirjoitti...

Kanaemo: Kiitos, sekä kommentista että tietenkin haasteesta! Hyvin kuvasit kasvihuoneen äänimaailmaa näin talven keskellä. Kissasi oli hyvin aistittavissa läsnäolollaan. Täytyykin käydä tutustumassa haasteen lähtökohtiin! =)

Tinuhe kirjoitti...

Mahtavaa ajatuksenjuoksua! Mä yleensä mietin esimerkiksi kävelymatkoilla jotain asiaa A, joka johtaa asiaan B ja yhtäkkiä mietinkin asiaa Z. Sitten mietin, että mistä kaikki ne ajatukset oikein lähti. :O

pS. Sulla on kyllä oikein kiva blogi. :)

Dahlia kirjoitti...

Tinuhe: Eikös tuo olekin tehokasta ajatuksenjuoksua? ;) Näinhän se menee. Nykyään ajattelen jo niin paljon että muuta tekemistä pitää olla vähemmän! Niinkin.
Hei, kiitos kovasti tuosta blogipalautteesta. Oli kiva kuulla. Itsehän ei millään voi tietää (vaikka miten ajattelis;) miltä blogi vaikuttaa muiden mielestä. =)ISO kiitos!

Nti Korento kirjoitti...

Haaste kuulostaa kivalta, pitääkin itse kokeilla, jahka jaksan ;)
Ja lopuksi: koirakuiskaaja on ihana! Paljon olen yrittänyt sisäistää niistä opeista meidänkin koiran koulutukseen...

Dahlia kirjoitti...

Nti Korento: KOirankuiskaaja on siihen malliin ihana, että saa muakin "koulutettua" siinä samalla. Siinä miehessä on mahtava karisma ja lämpö. Totta puhuen, se vaikutaa osaavan sen taidon että puheet ja teot menevät yksiin.=)

Minna kirjoitti...

Älyttömän hieno lukea sinun kuulemisia. Haasteen hienous olikin siinä, että "kirjoita mitä se paikka sinulle kertoo". Paikka kertoi sinulle paljon enemmän, mitä fyysisesti kuulit.

Luen juuri kirjaa, joka haastaa lukijan rikkaalla ja kuvailevalla tekstillä. Siinä kuvaillaan myrskyä: miltä se kuullostaa, miltä se tuntuu, miltä se näyttää ja mitä se tekee. Sitä lukiessa tuli elävästi mieleen tämä haaste...

Kiva löytää uusia blogeja, tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa.

Dahlia kirjoitti...

Minna: Vastaan vielä ylempään kommenttiisi mutta laitan tähän vielä kiitoksen sanoistasi! Se on aina yhtä suuri ilo saada kuulla etä näitä juttuja mielellään luetaan. Viehätyn usein kirjoista joissa sanoilla "maalaillaan" hyvin!Joskus sitä jää oikeen maistelemaan hyviä kuvauksia.Tämä haaste oli muuten tosi kiva, vaikken ihan pysynyt lestissä, vaan ajatus karkasi;)