tiistai 11. tammikuuta 2011

Kehystettyjä muistoja


Peilin rikkoutuessa, tapahtui kuopuksen saapuessa perheeseen ja omien arviointikykyjen pettäessä, jäi käteen (pikkuinen sai kun saikin peilin kaatumaan)  muistoksi suunnaton helpotus (silloinen myöskin hirveä syyllisyys siitä miten pahasti olisi voinut käydä!) siitä ettei käynyt kuinkaan. Olisikohan tuon äskeisen lauseen voinut muotoilla helpommin?;)... Kehykset myös jäi. Tuollaiset samanlaiset kun eteisen seinällä. Eteisen peilin ja taulun reunoille on kerääntynyt kortteja ja piirroksia joita ei henno laittaa pois. Välillä on pakko. Nyt innostuin maalaamaan toisen kehyksen mustaksi ja ikäänkuin siistiksi kaaokseksi kaikille korteille.  Tehty kaaos ei tosin ole yhtä kaunis kun luonnollinen, joten annetaan nyt muistojen kertyä kehysten sisäpuolelle ajan kanssa.



Taulunreunaan jäänyt isänpäiväruno

Vauvaonnittelut (kolmen vuoden odotuksen jälkeen!) herätti paljon tunteita!






Tätä kirjoittaessa tuli tosiaan mieleen, että monen monelta onnettomuudelta sitä varjeltuu ja säästyy pelkällä säikähdyksellä!

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ihan totta! Hyvää onnea on useinkin liikkeellä, ja siitä on hyvä olla kiitollinen. Sitä ajatellessa tulee hyvälle mielelle.
Onneksi teillä ei sattunut pahasti. Joskus ajatuksen kulkua ei voi ohjata, vaan se menee kuin itsestään sinne kamalimpiin vaihtoehtoihin... En tiedä, miksi joskus pitää oikein velloa kaikkein hirveimmissä mahdollisuuksissa. Onneksi ei aina kumminkaan. Ja onneksi on onni, onnea matkassa, miksi sitä sitten kutsuukin.
Onnellista päivän jatkoa!
ps. Ihana idea ja toteutus tuo kehys.

Maria kirjoitti...

Onni onnittomuudessa teillä, onneksi! Kodissa voi tosiaan piillä arvaamattomia vaaroja. Meillä juhlittiin viikko takaperin miehen nelikymppisiä ja koska väkeä oli kymmenkunta, hain poikien huoneista semmoiset pyörälliset työtuolit kahvipöytään lisäistuimiksi. Kuinka ollakaan minä istuin toiselle niistä sillä seurauksella, että yksi pyörä irtosi ja koko tuoli keikahti kumoon ja minä perässä. Täräys oli melkoinen laattalattialle pyllähtäessä. No minun ei käynyt kuinkaan, mutta vasta illalla tajusin, että siihen olisi voinut istua minun raskaana oleva siskoni ja silloin seuraukset olisivat saattaneet olla tuhoisat. Koin samaisia syyllisyyden tunteita, vaikken mitenkään voinut tietää yhden renkaan olevan lähes irti kierteistään.

Näistä kauhunväreistä iloisempiin kommentteihin. Tuo kehys on aivan loistoidea rajata tärkeiden lippusten ja muistojen kokoelma siististi seinälle. Näyttää muutenkin viihtyisältä ja kotoiselta teillä, taas kerran.

Dahlia kirjoitti...

Saila ja Maria:
Tuota tuoliepisodia ei tosiaan olisi osannut ennustaa...mulla peili nojas siten että mun olis pitänyt tajuta (tupla syyllisyys;)

Tuli mieleen kun kaaduin kerran kaksi lasta sylissäni (toinen oli vauva ja toinen päälle vuoden). Pidin molempia kaatuessani tiukasti kiinni. Häntäluu oli liioittelematta kipeä pari vuotta sen jälkeen (sille ei tiettävästi voi tehdä mitään). Hyvä Maria jos sulla ei käynyt niin! Onni silloinkin kun lapset ei edes säikähtänyt! =)Ja kuten Saila sanot, näitä ajatellessa, hyvää onnea kun ei käy pahemmin, tulee tosiaankin kiitolliseksi ja hyvälle mielelle!

Kiva kun tykkäsitte mun "boheemista" kehyksestä!

Enna kirjoitti...

Onneksi selvisitte pelkällä säikähdyksellä peilin kaatumisesta, välillä täytyy näköjään tulla pientä herättelyä, että huomaa paremmin arjen vaaratekijöitä. Meilläkin ollut kyllä suojelusenkeli juuri oikeaan paikalla kuopuksen ollessa parivuotias puisen vaatekaapin kaatuessa kiipeilyn seurauksena päälle, sitä ei vielä tänäpäivänäkään ymmärretä mistä silloin 7-vuotias isosisko sai voimia pitää kaappia niin, että pikkuveli pääsi pyörähtämään kaapin alta pois. Huonoa omaatuntoa kannan kaapin huteruudesta, sillä kaapin ylälaatikko oli raollaan, kun se silloin sopi muka sisustuksellisesti niin hyvin. Kaappi sai heti lähtöpassit autotalliin romukaapiksi.

Todella mahtava idea tuo kehysjuttu, sinnekin ehkä ajan kanssa kehittyy luonnollinen kaaos. :)

Dahlia kirjoitti...

Hejsan Enna! Olipa hurja tarina ja tosi liikuttavaa tuo siskon apu! Suojelusenkeleitä tosiaan tarvitaan. Eikä kaikkea voi ennakoida. Nyt ehkä osaan vähän paremmin kun on tottuneempi tämän vesselin vauhtiin ;) Tuosta teidän kaapista vielä, eihän tuollaista osaa ennakoida, kuten jo taisin todeta! Mulla taas peili nojasi seinää vasten. Olin vaihtamassa järjestystä...sisustusujuttu täälläkin;) Ja mun peili olisi pitänyt tajuta...grrr. Noh, onneksi selvitiin! =)