perjantai 21. tammikuuta 2011

Aatteita ilman vaatteita



 Tässä muutama luminen kuva meidän olohuoneen ikkunasta katsottuna. Meillä on seinien toisella puolella ollut spa-meininki kuopuksen kanssa.  Minä  pidän saunomisesta. Yhdyn Arja Saijonmaan kirjaan, jossa saunominen on elämäntapa jossa puhdistaudutaan henkisesti ja ruumiillisesti. Ja näihin ikiaikaisiin suomalaisiin perinteisiin vaivuimme taasen tutustumismatkalle perjantai-iltana, minä ja kuopus.  Nimittäin kuopuskin pitää saunomisesta. Kuopuksen puhdistautumisrituaaleihin kuuluu ehdottomasti veden räiskiminen ja minun siitä huutaessa saunan lasioven läpi, jossa itse istun syvissä mietteissäni, huutaa kuopus tyyväisenä takaisin "älä kitise äiti!".Kitise on hyvä uusi käsite jonka kuopus oivaltaa ottaa käyttöön. Tähän se sopii. Äidin saunomisen henkiseen puoleen. Älä kitise!
 

 Upotamme, kuopus ja minä tänään kevään ja kesän ikävän näihin purkitettuihin tuoksuihin. Molemmat tiedämme että aito koivunoksa, puhumattakaan oksista tehty vihta on saunovalle rentoutuksen huippu. Sillä kun vähän heiluu niin johan sielu lepää eikä tiedä syntiä koskaan tehneensä. Ei kitise;) Heitetään nyt kuitenkin tänään vuoroin tervaa ja eukalyptystä sähköisessä saunassa. Meidän molempien mielikuvitus riittää kokemaan luonnon läsnäolon.



Ja ettei kenellekkään jää epäselväksi miten rentoutunut, uudistunut ja latautunut väki saunasta lopulta kuoriutui, niin hain kameran ja tässä on uunituore kuva saunanraikkaasta kuopuksesta!

Hyvää viikonloppua teille kaikille ihanille ihmisille!

 Kiitos edellisen insertin kommenteista. Mieltä virkisti vähintään muutaman saunakerran verran. LÄMMITTI kertakaikkiaan! =)

17 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Huomenna minäkin pääsen oman kuopukseni kera lauteille:D
Hyvänmielen viikonvaihdetta sinulle ystäväni♥

Dahlia kirjoitti...

Maria: Sinullakin on sitten pirteä pieni seuralainen jakamassa hyvää hetkeä! Kiitos käynnistä ja toivottelen kans sinne samaa! Ja kuules uusi ystäväiseni, olet ehtinyt tehdä minut lyhyessä ajassa jo monta kertaa iloiseksi! =D

Saila kirjoitti...

Ihanaa! Vaikka minä en saunassa istuksija olekaan, en tiedä miksi. Kylpyammeessa voin kyllä lojua vaikka tunnin. Kukin tyylillään ;-) Odottelenkin kovasti, että saan taas joskus kylppärin jossa on amme. Sitten joskus.
Muistan, kun olin kylvyssä ja Musti-kissani oli pieni. Se tuli kylppäriin, kurotti etutassut ammeen reunalle ja kurkkasi, mitä teen. Aika hätääntyneen ilmeen kanssa se sitten katsoi minua: Ootko tosissasi?!
Varsin hurjat nuo kaiteiden päälle kertyneet kinokset! Siinä ihan kapean puun päällä. On tää talvi kumma juttu.
Huh, vaikea kirjoittaa kun on kehräävä kissa (Musti) puoliksi sylissä, puoliksi pöydä päällä näppäimistön edessä. Ei sitä raaski poiskaan nostaa. Niin että kehräävät terveiset teille :-)

Dahlia kirjoitti...

Saija: Mäkin lojun mielelläni kylpyammeessa. Mulla ei tosin ole noin fiksua kissaa sitä ihmettelemässä...vielä;) Ihana oli tuo kuvaus Mustista kurottautuneena etutassu ammeen reunalle. Sehän on kuin tuo lumi kapealla kaiteella, pieni pyöreä tassu kapean ammeen reunalla *liikuttuu tassusta!* Miau, terkut söpölle Mustille.Ja Mustillehan voi välittää terveiset pikku Otsolta kans (koiruutemme) kun osasi koirienkin kanssa tulla toimeen, muistan.Teillä on siinä näppäimistön luona niin lämmin tunnelma. Eihän siihen saunaa aina tarvita;)

Minna kirjoitti...

Heippa Dahlia,
löysin blogisi Tinuhen kuuntele-haasteen tiimoilta ja klikkasin lukijaksi samantien (laitoin kommentin myös haaste-postaukseen).
Meillä mennään huomenna saunaan, mutta ei pikkuisen kanssa (pikkuiseni on 20v :)vaan parhaan ystävän kanssa. Ja luulen, että me ei kitistä! ;D
Mukavaa viikoloppua sinulle ja perheellesi!

Dahlia kirjoitti...

Hejsan Minna! Miten kiva kun olet löytänyt tänne. Laitoin sulle kans tuohon haasteeseen kommentin.Suomalaset saunaperinteet toteutuu siis teilläkin ja tosiaan, ei kitistä;)Lähdenpä tästä tutustumaan sun blogiin. Profiilista huomasin että meillä on yhteistä. Kiva! Hyvää viikonloppua!

Sirutuuli kirjoitti...

On kuopus kyllä tosiaan onnellisen näköinen ja kovasti nauttinut saunasta. Ihana kuva :)
Mie en kauaa saunassa jaksa istua, pikalöylyt ja pois. Jää nuo spa-jutut kokematta :)

Dahlia kirjoitti...

Sirutuuli: Kiitos! =) Nämä pienet ihmiset on usein tällaisia vesipetoja. Siinä samalla minusta on tullut tällainen himosaunoja. Joskus tosin lämmin kylpy tekee saman. Hyvää viikonloppua sulle!=)

katariina kirjoitti...

kuopuksen kasvojen ilme kertoo kaiken...nautittu on

Enna kirjoitti...

Voi saunominen on niin ihanaa. :)
Nyt on tosin on ollut pannassa jo joulukuun alusta asti, mutta ehkä pian pääsen hehkuttaan kiuasta. :)

Teidän kuopus on niin niin suloinen joka käänteessä ja paikassa, jopa kännykän nappaamisessakin. :)

Tässä saunaruno kalevalasittain:

Löylylingon iltasoitto

Lisään leppää kiukaan alle,
pistän pökköä pesähän.

Hiillos hehkuvanpunainen
kipinät karistelevi,
tuli leikkii tuimin liekein,
nälkäisenä nuoleskellen
kyhnää kylkehen kalikan.

Tulen taikaa tuijottelen,
leppäliekeistä lumou'un,
välkyttelystä värien,
mukavia mietiskellen
hyvän hetken herkistelen.

Läträelen löylyvettä
piripintaan puisen kiulun,
parantelen pikkuisella
koivuntuoksutilkkasella.

Laittau'unpa lautehille
punatervaleppäisille,
asettelen ahterini
päälle liinan pellavaisen.

Viskaan vettä kiukahalle,
kumoan kuumille kiville.

Alkoi kiuas aariansa,
rallattelemaan rupesi,
lauleskelee löylylinko,
hekottelee höyryn henki,
soittelee sävelin sorjin.

Löyly nahkaa polttelevi,
punakaksi paistaa pinnan
heruttaa hikeen hipiän,
kuonan kaiken karkottavi,
lihaspinteen laukaisevi,
parantaa pakotuksenkin.

Sauna, sappeni sulata!

Pumita kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta! Valitettavasti olen vuosien saatossa vieroittunut saunomisesta... en jaksa istua kauan, tulee rauhaton olo - "myror i kroppen" - ehkä tuo kuopusen veden räiskiminen sopii minulle paremmin. ;) Mutta saunassa ei kitistä! Se opitaan jo "äidinmaidossa". Ollaan hiljaa ja nautitaan. :)

Pumita kirjoitti...

P.S. Joko olet nähnyt Miesten vuoron?

Dahlia kirjoitti...

Katariina: Kiitos palautteesta ja tervetuloa blogilleni! Nämä arjen ilot on pienestä kiinni ja kuitenkin niin suuria. Meidän pikkunen on just siinä iässä että ilmaisee tunteitaan nin vapaasti. Siitä saa hyvin otettua kivoja kuvia! =)

Enna: Aivan mahtava saunaruno! Vähäkö tulin iloiseksi. Tuon kyllä hyödynnän jonnekin saunatiloihin isommin. Jospa vaikka värkkäis jonkun kivan saunataulun siitä...sais kivan projektin! Siellähän on saunan puolella vieläkin seinät kesken. Aloittais siitä taulusta;) Mullahan nämä tekemiset kulkee joskus vailla logiikka inspiraation tullen. Kuopukselta sulle iso hali! =)

Pumita: En muuten ole nähnyt. "Paljastaa miesten sielun kaikessa alastomuudessaan ja muodostaa runollisen muotokuvan suomalaisesta miehestä" googletin. Aivan varmasti aioin katsoa. Kiitos vinkistä. Kuulostaa hyvälle.

Tykkään kyllä vielä "räiskiäkin" ja uida. Vedestä noin yleensä.

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Kärpäsenä olisi kiva seurata saunahetkiänne. Meillä taloyhtiössä on pienokaisperheellä saunavuoro meitä ennen ja silloin tällöin kivoja leluja on unohtunut reissusta.
Saunanlauteilla on ihana rentoutua ja olla omissa mietteissään. Minäkin alan jo oppia saunomiseen. Lapsuudessani en juurikaan päässyt saunomaan. Toki Ruotsissakin saunoja on, mutta ne on varustettu huomattavasti pienemmällä lämmöllä. Tarkoitus on lukea ja syödäkkin lauteilla ;)
Mukavia hetkiä tulevaan viikkoon!

Dahlia kirjoitti...

Marie Elisabeth: Minä synnyin Ruotsissa eikä meilläkään ollut saunaa. Olen myöhemmin Suomessa oppinut saunomaan, kuten sinäkin! Olen sitten ottanut takaisin kaikki saunomiset;) Lukeminen ja syöminen on kieltämättä jäänyt toistaiseksi saunan ulkopuolelle;) Vaan, joskus kesäsin maalla on kyllä ollut kivien päälllä makkaraa foliossa. Oi, tuli kesää ikävä. Kiva kun käväisit!

Sirutuuli kirjoitti...

Blogissani on siulle jotain kivaa..

Dahlia kirjoitti...

Sirutuuli: Käynpä katsomassa ja kiitos etukäteen! =)