maanantai 24. tammikuuta 2011

Tunnustuksia

Niinpä lensi aihe tälle insertille tunnustuksen merkeissä blogi Tuulenpesästä, kiitos! Vai että seitsemän totuutta itsestä...no, yritänpä.

1) Olen iltauninen. Meinasin kirjoittaa "olen iltauninen ihminen...no mikäs muukaan kuin ihminen...eli
2) selitän aivan liikaa ja poistan usein teksteistäni turhaa löpinää, kaikenlaista höpinää;)
...silti, kuten nyt, kun kuopus nukahtaa, otan aikaa itselleni.
3) Olen syntynyt ja kasvanut Ruotsissa (ruotsinsuomalainen). Suomeen kotiuduin opiskellessani. Opiskelin tosin suurimman osan ruotsinkielellä. Olen tainnut vaihtaa koulukieltä viisi kertaa (näiden kahden välillä).
4) Siinä vuosituhannen vaihteessa, ropisi muutoksia elämässäni. Olin silloin päälle kolmenkymmenen. Voisi sanoa että minä tein muutosta ja oikeastaan muutokset teki minua!
5) Nyt elän sellaista elämää, jossa koen olevani kotona.
6) Olen koti-ihminen.
7) 18-vuotiaana sanoin, etten halua lapsia, nyt minun leikilliseksi totuudeksi on muodostunut siskoni hauska tokaisu: on helpompaa aloittaa lapsien tekeminen/hankkiminen kuin lopettaa (painottaen lopettamisen vaikeutta, niiden saaminenhan voi olla kiven alla ja siten taivaan lahja, ymmärrän). Rakastan lapsia. Itse asiassa minulla on aika vahva hoivaamisvietti. Pienenä hoidin kaikkea sammakoista mummoni lehmiin (vieläkin olen eläinrakas). Ihmismieli minua silti kiinnostaa ja sitä olen opiskellut. Lasten myötä minusta on tullut myöskin hiukan aamu-uninen...

Kaikki blogit luettelossani ovat ihania ja maininnan arvoisia, joten en nimeä ketään erikseen.  Kaikille teille!

Lisäyksenä haluaisin vielä kiittää Viannaa samaisesta tunnustuksesta (26.1), jonka näin tänään, iso kiitos!


perjantai 21. tammikuuta 2011

Aatteita ilman vaatteita



 Tässä muutama luminen kuva meidän olohuoneen ikkunasta katsottuna. Meillä on seinien toisella puolella ollut spa-meininki kuopuksen kanssa.  Minä  pidän saunomisesta. Yhdyn Arja Saijonmaan kirjaan, jossa saunominen on elämäntapa jossa puhdistaudutaan henkisesti ja ruumiillisesti. Ja näihin ikiaikaisiin suomalaisiin perinteisiin vaivuimme taasen tutustumismatkalle perjantai-iltana, minä ja kuopus.  Nimittäin kuopuskin pitää saunomisesta. Kuopuksen puhdistautumisrituaaleihin kuuluu ehdottomasti veden räiskiminen ja minun siitä huutaessa saunan lasioven läpi, jossa itse istun syvissä mietteissäni, huutaa kuopus tyyväisenä takaisin "älä kitise äiti!".Kitise on hyvä uusi käsite jonka kuopus oivaltaa ottaa käyttöön. Tähän se sopii. Äidin saunomisen henkiseen puoleen. Älä kitise!
 

 Upotamme, kuopus ja minä tänään kevään ja kesän ikävän näihin purkitettuihin tuoksuihin. Molemmat tiedämme että aito koivunoksa, puhumattakaan oksista tehty vihta on saunovalle rentoutuksen huippu. Sillä kun vähän heiluu niin johan sielu lepää eikä tiedä syntiä koskaan tehneensä. Ei kitise;) Heitetään nyt kuitenkin tänään vuoroin tervaa ja eukalyptystä sähköisessä saunassa. Meidän molempien mielikuvitus riittää kokemaan luonnon läsnäolon.



Ja ettei kenellekkään jää epäselväksi miten rentoutunut, uudistunut ja latautunut väki saunasta lopulta kuoriutui, niin hain kameran ja tässä on uunituore kuva saunanraikkaasta kuopuksesta!

Hyvää viikonloppua teille kaikille ihanille ihmisille!

 Kiitos edellisen insertin kommenteista. Mieltä virkisti vähintään muutaman saunakerran verran. LÄMMITTI kertakaikkiaan! =)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Amarantine



Lienekö kylmä talvi saanut sydämestä esille Afrikan matkan tunnelmia. Tein pienen videon matkastamme Etiopiaan 2009, jolloin haimme kuopuksen perheeseen. Videosta sanon pieni, mutta muistot on itselle kultaakin arvokkaampia. Jaan mielelläni matkan tunnelmia. Syntymisiä perheeseen on monenlaisia. Adoptioäiti ei välttämättä jaa adoptioon liittyviä yksityiskohtia, ne ovat usein lapsen omaa henkilökohtaista historiaa, kuten biologisille äideille synnytyksen yksityiskohdat. Rakastumista taas jakaa mielellään, eikä siitä koskaan kyllästy puhumaan, sitä muistelemaan ja sen tunnelmaa jakamaan! Muista lapsista tein aikaisemmin videon kun olivat pieniä muistoksi. Nyt on tästä kuopuksenkin videomateriaalista suurin osa lähes kaksi vuotta vanhaa. Aloitin aikoinaan blogin adoption alkuvaiheessa, joten sitä seuranneillekin haluan tämän pienen muiston matkasta vielä laittaa. Kappale taustalla on Enyon Amarantine, joka tarkoittaa ikuista (everlasting).

You know when you give your love away
It opens your heart, everything is new
And you know time will always find away
To let your heart believe it's true

You know love is everything you say
A whisper, a word, promises you give
You feel it in the heartbeat of the day
You know this is the way love is

Amarantine
Love is, love is, love...
You know love may sometimes make you cry
So let the tears go, they will flow away
For you know love will always let you fly
How far a heart can fly away
Amarintine
Love is, love is, love...

You know when love's shining in your eyes
It may be the stars falling from above.
And you know love is with you when you rise,
For night and day belong to love

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kuuntelenpa hetken-haaste

 Kävin lukemassa blogeja ja blogilta vihreä kana sain seuraavanlaisen haasteen:


"Kirjoittamisesta innostuneena haastan myös teidät, jotka tätä luette. Menkää johonkin sellaiseen paikkaan, jossa käytte harvoin. Kuunnelkaa sen paikan ääniä. Kirjoittakaa sen jälkeen muutama minuutti sen paikan äänistä ja siitä mitä se teille kertoo."

Yritänpä nyt vastata siihen. Olen todennut olevani hyvin visuaalinen ihminen, joten tämä tuokin minulle kiitettävästi haastetta! Olen valinnut äänimaailmaksi tekstilleni kotimme yläkerran huoneen, poikien huoneen. En tiedä onko tämä minulle paikka jossa käyn harvoin, mutta ehkäpä oleskelen enemmän tuolla alakerran tiloissa ja täällä on ääniä, joista kirjoitella joten tämän otan. Kaikki harvinaisemmat äänimaisemat ovat tuolla pakkasen ulottumattomissa...;)

Ummistaessani silmäni, jotka lakkaamatta vievät ajatuksiani ja huomiotani erinäisiin asioihin kirjapinoista pöydänaluseen, joka on niin täynnä johtoja, että voi vaan ihmetellä miten äänetönnä johdattavat sähköään. Huomaan tämän huoneen perusääneksi jatkuvan huminan. Tämä ei ole mikään kesämaisema, eikä täällä kuulu luontoääniä (paitsi meistä ihmisistä ja kaikkea niistä äänistä ei kannata kirjata ylös). Humina lähtee poikain tietokoneista, joista toinen kävi aikoinaan korjauksessa kolme kertaa, jolloin tuli takaisin lisätuulettimen kanssa. Oli niin kovassa käytössä pelien suhteen että lämpeni liikaa. Sellaisen tuulettimen kun sais päähänsä joskus kun oikeen lämpenee ja on kierroksilla. Vaan ehkäpä hurina saattaisi häiritä muita. Tosin toiset ihmiset miettiessään hymisevät kyllä aika tasaisesti.

Tätä kirjoitaessa kuulen myöskin oman hymähdykseni, kun lauseet eivät naputtamisesta huolimatta, muodostu ruudulle niin helposti kun haluasin. Naputus muistuttaa minua entisaikojen kirjoituskoneista. Olen monta kertaa ihastellut nuorisoani, joiden turbovauhti näppäimistön painelemisessa on sitä luokkaa, että silmä väkisinkin hakee sen aikaansaannosta ruudulta. Vaan ei aina. Toisinaan kuulen (ja nyt otan haasteeseen vapauden ja mietin muitakin hetkiä huoneessa) pelejen ryskettä, huudahduksia ja itseen puhuttuja kommentteja (jotka välillä naputellaan kiirellä ruudun takana oleville sadoille muille pelaajille), ettei tilanne jää ulkopuoliselle kuulijallekaan epäselväksi. Sen kuulee. Se on niin intensiivistä, että kääntää vatsaa jännityksestä vaikkei tiedä tilannetta! Toiselta koneelta voi tällaisena hetkenä kuulua laulua, tyttären musiikki raikaa korvalle kun korvalle halusi tai ei. Parempi haluta, mutta jos laulat mukana saattaa kuulua "älä viitsi äiti!"... Jos ovi on auki saattaa huoneeseen kantautua viereisen vessan äänet, sikäli kun siellä on joku puuteroimassa nenäänsä. Siitä tulee mieleen Pulkkisten kopiovastaavan äänimaailma kun katselemme sitä tässä tietokoneella You tube:sta. Kerran kysäisi nimittäin sketsissä toiselta koskien vessan ääniä: "et muuten nostanut pytynrengasta, mä kyllä KUULIN!  Haluut sä näppyjä kaikkien meidän muiden takalistoon??". Sitä katsoessa, naurettiin tässä koneen äärellä kovaa. Nauru on kiva kupliva ääni ja jokaisella on omansa. Ei ihme että naurun voimalla elää kauemmin. 

Huoneen ikkunan takaa kuuluu tasaisin väliajoin kävelevien ihmisten keskusteluja. Komennuksia ja kiitosta koirille, joiden äänenpaino sais koirankuiskaajankin tyytyväiseksi. "Dominant, not aggressive!" 

Ja tähän Ceasar Milanin hyvään neuvoon jätän tämän haasteen. Aivan en kyennyt elämään hetkessä ja sen äänissä. Haastan vastaavasti jokaisen blogini lukijan joka tahtoo tämän haasteen vastaanottaa!

Kuopuksen nauru on musiikkia korville!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Peilausta

Äiti.  Mä puhun paljon mutta osaan ilmaista itseäni näinkin. Nyt nimittäin näytän miltä sä näytit tänään. Tältä!

Huomasin kun puhuit sun siskon kans että tulit niin iloiseksi. Mäkin saan mun siskolta paljon iloa. Peilaa mulle musta kivoja asioita. Tässä me ihan vain peilataan itseämme noin vain. Siskon kans sekin on kivaa.
Sellasta on nämä sisarussuhteet parhaimmillaan. Täs mä siskon kans touhaan ja huomaaatko tän mun asenteen? Tuntuu selkärangan ojentumisena ja tyytyväisenä virneenä.
Ennen kaikkkea se saa mut iloiseksi. Kas näin äiti. Sä laita nyt mun tekemä ilmekollaasi blogiin niin tietävät miten selkäranka venyy ja ilo hiipii sisältä kasvoille kun sanoo kivoja asioita toisilleen!


(kuvat otettu vuosi sitten)

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kehystettyjä muistoja


Peilin rikkoutuessa, tapahtui kuopuksen saapuessa perheeseen ja omien arviointikykyjen pettäessä, jäi käteen (pikkuinen sai kun saikin peilin kaatumaan)  muistoksi suunnaton helpotus (silloinen myöskin hirveä syyllisyys siitä miten pahasti olisi voinut käydä!) siitä ettei käynyt kuinkaan. Olisikohan tuon äskeisen lauseen voinut muotoilla helpommin?;)... Kehykset myös jäi. Tuollaiset samanlaiset kun eteisen seinällä. Eteisen peilin ja taulun reunoille on kerääntynyt kortteja ja piirroksia joita ei henno laittaa pois. Välillä on pakko. Nyt innostuin maalaamaan toisen kehyksen mustaksi ja ikäänkuin siistiksi kaaokseksi kaikille korteille.  Tehty kaaos ei tosin ole yhtä kaunis kun luonnollinen, joten annetaan nyt muistojen kertyä kehysten sisäpuolelle ajan kanssa.



Taulunreunaan jäänyt isänpäiväruno

Vauvaonnittelut (kolmen vuoden odotuksen jälkeen!) herätti paljon tunteita!






Tätä kirjoittaessa tuli tosiaan mieleen, että monen monelta onnettomuudelta sitä varjeltuu ja säästyy pelkällä säikähdyksellä!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kirjan ja mörön lumoissa





Kun minusta ei kuulu mitään olen normaalin arjen lisäksi a) aloittanut työt b) aloittanut uuden maalausprojektin c) lukemassa kirjaa jota pidän neronleimauksena. Nyt olen tehnyt tätä kaikkea! Enkä voi olla laittamatta pientä inserttiä sikäli kun joku teistä vielä nappaisi tämän kirjan omaan lukemistoon: Chris Cleave: the other hand. Siinä tarinassa ikäänkuin kiteytyi jotain oleellista meistä ihmisistä. Älykäs, lämmin, kauhistuttava, huumorintajuinen, koskettava. Jokainen  humanistiksi itseään tituleeraava nauttii varmasti sen lukemiseta ja tarinan herättämistä ajatuksista. En tiedä löytyykö vielä suomeksi, mutta oli suhteellisen helppolukuinen englanniksikin. Chris Cleavella on omat kotisivut, jossa kirjaa esitellään TÄSSÄ .


Kuopuksen oma tämänpäiväinen taideteos!

Meidän ikkunan alla on kuopuksen tekemä mörkö. Sitä käydään katsomassa ikunnalla välillä.
:Äiti, tule katsomaan hieno mörkö!

maanantai 3. tammikuuta 2011

Naapurisopu


Naapureilla on merkitys. Edelliseen inserttiin liittyen. Torppamme sijaitsee nykyään kahden asuintalon välissä. Toiselta puolelta perilliset ottivat pois vanhan torpan ja rakensivat talon tilalle.  Vaikka suren vanhojen rakennusten poistamista, ymmärrän ettei kaikilla ole samaa rakkautta vanhoja rakennuksia kohtaan tai tarvitsevat ehkä tontin toisenlaiseen tarkoitukseen. Meille tilanne on sinänsä kiitollinen. Keskellä on turvallinen olla. Pikkuinen torppa, johon olemme niin kiintyneitä on tahattomasti isompien suojassa. Liitereitäkään ei tarvitse lukita. Tosin tarkoitukseni oli tänään blogata tuosta pienestä kaverista (isojen talojen pieni kaveri!) joka ripein kintuin tuli moikkaamaan kuopusta ja meitä(kin). Liene maaseudun rauha muovannut kisun mielenterveyden niin hyväksi, ettei pelännyt pientä innokasta lasta (ehkä oli niin hoksu, että huomasi paksut tumput joilla ei kiinni oteta eikä hännästä vedetä). Siihen istuutui ystävydestä iloinen kuopus. Pitkään tervehtivät toisiaan ja olihan siitä aikaa kun viimeksi tavattiin. Lienekö kisu kuiskannut, että kiva kun se teidän kissankokoinen, mutta koira kuitenkin jäi kotiin. Kaikki eivät tule yhtä hyvin toimeen keskenään.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi


Edellisen kuvan ollessa lämpimän Afrikan auringon alla otettu hetki, on tämänpäiväiset kuvat kylmän pohjolan, Dahlian torpan, uuden vuoden, ensimmäisen päivän hetkistä. Edellisestä käynnistä on pitkä aika. Noin sataa hevosvoimaa vähemmällä,  mutta sitäkin luotettavammalla ajopelillä, nuorilla hevosvoimilla, päästiin vihdoin matkaan. Heti kättelyssä huomasin käyväni taistelua hedelmäpuistani ja niiden tulevista sadoista. Vihollinen jäi epäselväksi. Nelijalkainen ja ehkäpä pitkäkorvainen...Lienekö naureskellut partaansa mitättömiä kanaverkkojani. Nytkään en tiedä kumpi nauraa viimeisenä. Paremman puutteessa suojasin puuparkojani kaikenlaisilla kepeillä ja risuilla, jotka estäisivät runkoja haavoittumasta.




Kuopus nukahti vällyjen väliin päiväunille pesään, jonka rakensimme viime käynnillä kahdesta sohvasta vastakkain. Yhden patterin varassa, ulkovaatteet päällä istuttiin torpan unisessa tunnelmassa. En tiedä mitä mies pohti, ehkäpä vain maisteli uuden vuoden tuomia tunnelmia. Itse liimauduin kiinni patteriin, kahvi toisessa kädessa ja sisutuskirja toisessa. Jotkut asiat eivät muutu, eikä onneksi tarvitsekaan. Katson kevääseen ja odottelen päivää jona saan todeta hedelmäpuiden selvinneen talvesta  (jostain syystä päärynäpuu ja kirsikkapensas ei maistu tuntemattomalle syöpölle).