perjantai 19. marraskuuta 2010

Pientä viritystä


Tervetuloa siitä ovelta pidemmälle. Pientä joulunvirettä täälläkin herätellään. Pukille on soitettu ja varmistettu että lähes joka viimeaikaisen kauppareissun lupauksen saa pidettyä...pukkihan sitten tuo.  Koti ei ole mitään extrem makeover:iä (vielä ainakaan) kokenut mutta pari vanhempaa kranssia on dyykattu esille vahoista joulukoristeista. Vanhaan piparikranssiin on huolella kiinnitetty irronneet piparit (jostain massasta tehty) ja koko komeus on ripustettu keittiön hellan yläpuolelle. Oikea piparitaikina hävisi pakasteesta teinin mielitekoihin ihan sellaisenaan pieninä palasina parissa päivässä. Joulun tunnelmaa sekin ;)



Huomenna Steinerkoulun lastenjuhlissa myydään jokavuotisia havuista tehtyjä kransseja. Sellainen kans! Yhden pienen pienen tontunkin sallittiin ilmestyvän keitiön ikkunalle kurkistelemaan.




Toivottavasti kiltteyspisteitä irtoaa. Pitäähän sen saada tarpeeksi aikaa tehdä arviointi työtä. Meiltä ihmisiltä voisi pyytää apua. Ihminen kuulemma käyttää arviointien tekemiseen aika ison prosentin ajatustyöstään. Mutta se onkin surullisempi asia. Monet asiat saisi vain olla, olematta hyviä tai huonoja. Olis vain. Mutta takasin jouluisiin viritelmiin. Vaikka meillä on aikoinaan kaksi ihan elävääkin oravaa piipahtanut ikkunasta sisälle (oli muuten todella vaikea saada ne ulos) on keittiön ikkunalla heinäseipäistä tehdyn tikapuiden päällä lähes aito sellainen koristeena.



Yksi jouluinen kranssi valoineen löysi paikkansa olohuoneen puolelta.
.


Oikein ihanaa viikonloppua jokaiselle!

13 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Mäkin tykkään viritellä joulua vähitellen, hyvissä ajoin. Tunnelmallista ja ihanaa viikonloppua!

Saila kirjoitti...

Siis sehän on tieteellisesti tunnustettu fakta että pipari on parempaa taikinana kuin kuivina paistettuina pipareina ;-) Mä en ole vuosikausiin yrittänytkään paistaa taikinaani.
Ihana tuo piparikranssi muuten! Ja muutkin koristeet. Jouluna on myös erityinen sija niillä koristeilla jotka otetaan kerran vuodessa esille vaikka ne eivät edes olisi kauniita, vaan siksi että niihin liittyy muistoja. Äitini laittaa joka vuosi parhaan ystävänsä tekemän muovikranssin esille, vaikka se on jo parhaat päivänsä nähnyt ajat sitten. Kranssin tekijä kuoli aika nuorena.

Tonttu on kiva siinä ikkunallanne vartioimassa. Huomasin juuri, että vaikka en ehkä ole kovin intomielinen joulun järkkääjä, on minullakin tonttu. Se on kirjahyllyssä ympäri vuoden! Kääk! Kuulun niihin ihmisiin joilla on joulukoristelu 24/7! Aargh!

Hyvä huomio tuo arviointi, vaikka sen ikään kuin ohimennen kerroit sivulauseessa. Se pisti miettimään, hyvin sanoit.

Dahlia kirjoitti...

Maria: Pikku hiljaa hyvää tulee ja tunnelmaa nousee sitä mukaan kohti joulua!

Saila: Mulla muuten on yksi tonttu taulun reunalla ympärivuoden!! Se on niitä maileg-tonttuja, etten hennonu sitä pakata pois kun vihdoin sellainen tänne kotiutui. Että sellainen 24/7 joulukoristelu täälläkin...ettei vaan pääsis pahaa tekemään;) , arvioinneista puheen ollen. On muuten todella vaikeaa irtisanoutua turhasta arvioimisesta (ja monesti negatiivisuudestahan siinä on kysymys). Jos pystyy niin pääsee paremmin nauttimaan kaikesta erilaisuudesta, eikä tartte maailman näyttää itsensä näköiseltä ollakseen hyvä. Suvaitsevuuskin siihen liittyy. Kiva huomio sulta tuo mun huomio;)

Pumita kirjoitti...

Ihana tuo piparikranssi!
Minun joulunviettoni on aika vaatimatonta (ja enimmät koristeet tulevat esiin vasta aatoksi) mutta tänä vuonna ehkä on toisenlaiset tunnelmat kun tulen "Koti-Suomeen" pyhiksi. Vielä kun saisi vapaata piparinleivontaan itsenäisyyspäivänä... ;D

Dahlia kirjoitti...

Pumita: On se hyvä kun et pääse unohtamaan näitä suomalaisia perinteisiä jouluja! Aikoinaan sain Ruotsissa aloittaa koulun suomenkielisessä luokassa. Kyllä sullakin pitäis itsenäisyyspäivä vapaana olla ;) Mä kun käyn töissä vain kolmena päivänä viikossa tällä hetkellä, voin todeta että sattuu tuo itsenäisyyspäivä työpäivälle. En muuten sano onko hyvä vai huono asia;)

Pirkko kirjoitti...

Olen yrittänyt jarrutella joulua vielä pikkuisen, mutta näinkös vain löysin itseni tänään torilta ostamassa adventtiseppelettä oveen. Tervemenoa jarruttelu!

Edellisen postauksesi maininta siitä, että olet iloinen uudesta mopista kolahti kivasti; justiinsa näistä pienistä isot ilotkin usein alkavat. Onnea uudelle mopille ja kaikenkokoisia iloja joulun odotukseen!

Dahlia kirjoitti...

Pirkko: Olipa kiva kun huomioit mun mopin joka olikin just sellainen pieni ilo mitä arkeen tarvitaan. Itselleni kaikki arkea helpottavat asiat ovat erittäin tervetulleita!

Joulua on vaikea jarrutella kun ympärille ilmestyy nykyään niin aikaisin kaikkea kaunista. Piti muuten ostaa tänään seppele oveen mutta meidän lastenjuhlanmyyjäisissä kaikissa oli jotain kiiltäviä killuttimia mukana. Ehkäpä minäkin löydän itseni vielä torilta hakemasta sitä! Teillä on nyt kaunis ovi. Iloista joulunodotusta sinnekin!

Marge kirjoitti...

Ihana tuo piparikranssi!!:)
Joulua puuhastelen hiljaksiin ja teen mitä suosilla ehdin, en halua yrittää liikaa. Huomasin, että tämä blogimaailma vei ajatukseni nopeammin jouluun kuin yleensä alan joulua touhuta;)
Nuo gadgetissa olevat torppanne kuvat ovat kyllä niin kauniita, vallan hurmaavia!!!:)
Kiitos sanoistasi blogissani!:)

Hyvää viikonlopun jatkoa!:)

Dahlia kirjoitti...

Marge: Kiitos! Blogeista saa mahdottoman paljon inspiraatiota ja iloa. Kuten nytkin sun kommentista! Minulla on torppaa ja puutarhaa aina talvisin ikävä...mutta tämä joulun odotus pelastaa paljon kauneudellaan. Puutarhaa ja kukkia ei tosin voita mikään!

Kirjailijatar kirjoitti...

Minusta tuo oli viisaasti sanottu, ettei pitäisi niin kamalasti arvioida, vaan antaa asioiden olla vaan.

Meillä ei ole vielä yhtää joulukoristetta, mutta viimeistään ensi viikonloppuna täytyy laittaa, eikös silloin ole jo adventti?

Dahlia kirjoitti...

Kirjailijatar: On joo ensimmäinen adventti. Silloin mäkin laitan jouluisimmat koristeet. Kohta saisikin ruveta puhumaan talvikoristeista kans. Tosin tulin juuri kaupungilta ja jouluhan se sielläkin teki jo tuloaan! =)

Enna kirjoitti...

Ihania virityksiä!
Tuli kyllä aika "kotoinen" olo kuvia katsellessa. :)

Dahlia kirjoitti...

Enna: Olipa kivasti sanottu. Kotoinen olo. =)