maanantai 18. lokakuuta 2010

Tidlöst med vitt porslin



Ennätti yli viikko vierähtää ja nyt koitti sopiva hetki blogi-insertille. Aika on rajallista. Mummoni aika täällä meidän maailmassa loppui 96 -vuoden ikään. Lauloimme tyttären kanssa kirkossa ja tunnelma oli hyvä ja oli aistittavissa, että elämän rajallisuus oli tällä kertaa sitä mitä raamatun sanonta  (olikohan se Abraham?) "nukkui pois elämästä kyllääksi saaneena", kuvaa. Sellaisen pitkän ja siten paljon nähneen elämän soisi jokaiselle. 
Mummosta antoi äitini minulle muistoksi kauniin astiaston Arabialta, jonka tänne kuvasin. Minulla tuo astiapuoli on ollut hiukan retuperällä ja iloitsin kauniista vanhasta porsliinista, joka muistuttaa vanhoista ajoista ja koetuista kahvihetkistä mummolassa. Minulla on kuva mummosta kaatamassa kahviä pöytään, joka on katettu astioillani.



Kahvihetkistä puheen ollen kuvasin vielä suloisen kahvipaketin jonka ystäväni toi kyläillessään. 


                                                             "Livet är ett mysterium
                                                               som ska levas.
                                                              Inte ett problem som ska lösas"
                                                              (Sören Kierkegaard)

7 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Taisimme saada anopilta samaa sarjaa :-), ihan varma en ole, kun niitä tuli niin monenmoisia ja kaikki ovat olleet jo pari vuotta pakattuina, mutta ehkä kohta jo saadaan purettua ainakin osa huvilalle.

Mukavaa viikkoa!

Dahlia kirjoitti...

Katohan, miten kiva. Itse tykkäsin kun oli valkoinen ja kauniit linjat tuli esille. Siitä on mulla olemassa vielä muutama tarjoiluastia erikokoisena kans. Sopii varmasti teidän kauniille huvilalle hyvin! =)

Pumita kirjoitti...

Kaunis muisto jäi sinulle mummostasi. Vaali sitä hellästi.
Osaa ottaen, Johanna

Enna kirjoitti...

Onpa kaunis astiasto, sitä varmasti
huolella ja hellästi vaalittu aikoinaan, nyt se pääsi hyvään kotiin. :) Osanottoni mummosi
poislähdön johdosta.

Dahlia kirjoitti...

Kiitos teille kovasti! Näinhän se on, että tunnearvolta korvaamatonta astiaa täytyy hellästi kohdella. Laitoin korkealle, ettei kuopus vielä ylety ottamaan niitä;) Jouluna pääsee arvoiseensa juhlaan kaunistamaan kattausta!

Saila kirjoitti...

Perintöastiat on hienoja kun niihin liittyy tieto siitä, kuka on käyttänyt ja missä tilanteissa... minäkin muistelen isoäitiäni hänen vanhojen tavaroidensa äärellä, vaikka haudalla ei tule koskaan käytyä.
On hieno kokemus lapsellekin että mummo koki rauhallisen ja luonnollisen kuoleman, ainakin minä omalta osaltani olen ollut siitä iloinen.

Dahlia kirjoitti...

Kyllä se on tosi helpottavaa kaikille kun omainen saa kuolla kotona ja ikäänkuin nukkua pois. Mulla jäi kivoja hauskoja kuviakin menneistä ajoista, joita arvostan kovasti.