keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Ordlös onsdag -liten


Fler bidrag i ordlös onsdag med temat -liten, hittar du HÄR

lauantai 12. syyskuuta 2009

Puutarhuri Afrikassa


En trädgårdsälskare i Afrika!










Näin me mennään


Esikoisen ja kuopuksen ikäero on 16 vuotta. Esikoinen ottaa melkoisia askeleita kohti itsenäisyyttä. Pikkuinen on aloittanut kipuamaan portaita ylös ponnistaen, rappu kerrallaan.

Kaikkea hyvää kullanmurulle!


Bloggaileminen on kieltämättä hiukan vaikeaa pienen kuopuksen kanssa. Tosin jutunaihetta ja tunnetta piisaisi vaikka kuinka. Ajattelin kirjoittaa tänne muutaman runon, jonka olemme saaneet onnittelujen joukossa.

"Tuli lapsi tuulen kainalossa,
tähtisateen takaa,
pian pieniä hymyjä
herttaisia hän ympärilleen jakaa."

"Pienelle matkamiehelle:
Hiljaisuuteen väräjävä huuto:
sielunlintu löysi pesäpuun.
Kun valo tai kun perhonen sä saavuit,
synnyit sydämiimme pieni matkamies.
Et enää muukalainen, vaan jo täällä.
On tummunut jo ilta kesäinen,
on ilta loppukesän, sineää, hämärtää.
Nyt tässä maisemassa ilon henki,
sinulle pieni vaeltaja, väräjää.
Kuin valo tai perhonen sä saavuit,
synnyit sydämiimme pieni matkamies,
et enää muukalainen, vaan jo täällä."


"Vanhemmillesi onnen loit,kun tänne maailmaan itsesi toit. Pieni olet vielä kovin, vaikka vanhempasi odottivatkin sinua jo pitkän tovin. Kohta voimaa hymylläsi jo annat, valoa tähän maailmaan silloin kannat. Sinusta vanhempasi voimaa keräävät, vaikka öisin itkuusi heräävät! Kasva vielä pikku poikanen, onhan tässä aikaa. Tullessasi tuot mukana niin paljon; onnea, rakkautta ja pikku poikien taikaa!"

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kummien runsaudensarvi!



Kummitäti tietää että uusi kotimaa on huomattavasti Afrikkaa kylmempi(!). Näitä ihania käsintehtyjä villatakkeja oli tosiaan kahdessa koossa ja vielä sukat, vantut ja myssy päälle. Pikku mies näytti niissä niin söpöltä, että kuviakin otettiin. Uusi kuopus poseerasi tyytyväisenä uusissa tamineissa ja minä, äiti haluan kiittää sydämen pohjasta näistä kaikista ja siitä mukanaelämisestä mistä kaikki syntyy. Kiitos ja rutistus! =)