tiistai 20. tammikuuta 2009

Meidän odotus

Kas, lisäsin itsellemme ja kiinnostuneille adoptiolaskurin tuohon sivuun. Niinkuin arvata saattaa meillä on jatkuva kova toive saada lapsitieto, samalla kun olemme erittäin tietoisia siitä, että jäljellä oleva aika on pituudeltaan meiltä aivan tietämättömissä......silti olen myöskin tietoinen siitä, että olemme odottaneet sen verran pitkään, että mikään ei tässä suhteessa ole enää mahdotonta.

Kertaus on opintojen äiti: Aloitimme adoptioprosessin elokuussa -06 kotiselvityksellä. Siihen ja papereiden muokkaamiseen meni yhdet 9kk. Kesäkuussa -07 saimme paperit adoptiolautakuntaan ja lupa meille irtosi joulukuussa -07. Paperit vaeltelivat pitkin virastoja joten adoptiolupaan sekä sen jälkeiseen aikaan kului toiset 9kk. Nyt meidän paperit ovat olleet Etiopiassa 9kk...joten pienellä laskutoimenpiteellä meillä on mennyt kolmen raskauden verran aikaa tähän mennessä, eikä loppuajasta vielä tiedetä. Tämä toisasia todistaa minulle sen, että aika on muokannut minua ihmisenä. Ensimmäistä lasta odottaessani minusta nuo 9kk olivat aivan mielettömän pitkä aika...

I've put a counter for all of you who are interested of our adoptionprocess. We have been waiting a long time. I guess Finland is one of the countries where these things take a loooong time. We started our process august -07 with our homestudy. It took 9 months for it to be completed. Next 9 months went for us to get our adoption permission. Now our papers have been in Africa for 9 months. This means that we have waited three normal pregnancies...I must have changed since my youth in many aspects but concerning patiece theres a huge change. When I waited for my first child -91, I thought nine months was an eternity...well now I have trippeled this eternity and I still feel like having somekind of a sound mind!

Ei kommentteja: