sunnuntai 7. syyskuuta 2008

"Legendansa mittainen mies"


Sain viikonloppuna luettua Mandelan kirjoittamat 676 sivua elämästään. Yhtä paljon tämä on ollut tutustumusmatka ANC:n historiaan ja arvoihin. Kaunista voi olla ihmisen mielikin. Kirjan lopussa minua liikutti kovasti se, että ihminen joka istuu vankilassa lähes kolmekymmentä vuotta taistelemassa rotuerottelua vastaan ja tasa-arvon puolesta toteaa kirjan lopussa:

"En milloinkaan menettänyt toivoani, että suuri muutos tulisi, en vain jo mainitsemieni suurten sankarien tähden vaan myös maani tavallisten miesten ja naisten rohkeuden tähden. Tiesin aina, että syvällä jokaisen ihmissydämen pohjassa on armeliaisuutta ja jalomielisyyttä. Ei kukaan syntyessään vihaa toista ihmistä tämän ihonvärin, taustan tai uskonnon takoa. Ihmiset oppivat vihaamaan, heidät voidaan myös opettaa rakastamaan, sillä rakkaus on ihmissydämessä paremmin kotonaan kuin sen vastakohta. Jopa synkimpänä aikoina vankilassa, kun toverini ja minut työnnettiin äärirajoille, saatoin jossakin vartijassa nähdä ihmisyyden pilkahduksen, ja vaikka se kesti ehkä vain sekunnin, se auttoi minua vakuuttumaan ja jaksamaan. Ihmisen hyvyyden liekki voi joutua näkymättömiin, mutta sitä ei voi sammuttaa".

Tuollaisen lukeminen on voimaanuttavaa, etenkin kun itse on haavoittuvainen kaikenlaiselle kovuudelle. Olen usein vastannutkin ihmisten kysymykseen siitä pidänkö ihmistä pohjimmiltaan pahana että ajattelen päinvastoin mutta silti kun joskus harvoin näkee tai lukee jostain yhtä suuresta kyvystä toteuttaa hyvyyttä ja rakkautta kuin esim tässä kirjassa olen hyvin liikuttunut. Luin pätkän lapsillenikin,mutta ehkä ne vain huomas että nyt äiti on liikuttunut ja itselleen tärkeiden asioden parissa...

Sitten tulee se realistinen ja ristiriitainen puoli. Mandela ei koskaan ehtinyt,eikä pystynyt olemaan läsnä omien lasten elämässä. Siitä hän kirjoitti seuraavanlaisesti: "Sillä tavoin sitoutumiseni kansaani, miljoonien eteläafrikkalaisiin, joita en ehkä koskaan tuntisi tai tapaisi, tapahtui niiden ihmisten kustannuksella, jotka tunsin parhaiten ja joita eniten rakastin. Se oli yhtä yksinkertaista ja silti yhtä käsittämätöntä kuin hetki, jolloin lapsi kysyy isältään: miksi et voi olla meidän kanssamme? Ja isän täytyy päästää suustaan hirveät sanat: On muitakin sellaisia lapsia kuin sinä, heitä on paljon...ja ääni häipyy." Joten voidaan todeta että Mandelan lapset olivat pyytämättään suuria vapaustaistelijoita.

Mandela on Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen ja todellinen kansainvälinen moraalinen ja poliittinen sankari (ja minun sankari:-). Mandela sai muuten sotilaskoulutuksensa aikoinaan Etiopiassa, AddisAbebasta. Tässä tulos! ;-)
Olen iloinen, että juuri tämä mies on siunautunut pitkällä iällä. Kirja nimittäin loppuu sanoihin: "Levätä voin vain hetken, sillä vapauden myötä tulee vastuu, enkä tohdi vitkastella, koska pitkä taipaleeni ei ole vielä lopussa." Ei auta kuin kaivaa esiin se pieni Mandela mikä jokaisessa meissä asuu (niinhän hän hyvyydestä väitti) ja toivoa, että sitä puolta näkyisi ihmisten kesken.

Ei kommentteja: