torstai 18. syyskuuta 2008

Syyskuulumisia

Hiukan vois tännekin heittää kuulumisia. Kirjoitan tänään suomeksi, mikä tarkoittaa sitä, että aivokapasiteetti on käytetty loppuun ja pystyn vain toimimaan automaatioiden kautta. Millään ei enää jaksa ajatella. Huomasin esikoisessa samaa väsymystä kuin itsellä motoriikan tasolla. Aamulla kuului aikalainen meteli hänen tullessa viimeisiä portaita alas, käyttämättä jalkoja. Pöydän ääressä kupin sisältö (pelkkä vesi) mako pöydällä käsien pettäessä. Näin meillä. Itsellänihän tällainen on jokapäivää. Pahin moka oli kuitenkin se, että olen neljä kuukautta päätynyt maksamaan yhtiövastikeessa vedestä kuuden hengen edestä (Freudilainen slippi toki). Mieli kuitenkin jaksaa toivorikkaana pysyä suhteellisen hyvällä tasolla. Mitäs me vesien hinnoista...;-) Töissä on tänään kevyempi päivä ja huomenna koulutuspäivä. Hyvä kevennys loppuviikkoa kohden. Olen sitten levänneempi viettämään viikonloppua!

Seuraavaksi sitten adoptiouutisia. Saimme miehen kanssa kutsun Helsinkiin tapaamaan Interpedian maavastaavaa, joka on käymässä Etiopiasta. Jospa nyt sitten tippuisi jotain tiedonmurusia siitä missä itsekukin odottaja menee. Ilmeisesti noin kymmenkunta odottajaperhettä on jäljellä niistä jotka saivat paperinsa Etiopiaan syksyllä -07 ja sitten ollankin me kaikki onnelliset (ainakin 20 perhettä) jotka saimme paperimme sinne alkukevään puolella...Jos lasten nimeämisvauhti on noin 15 lasta vuodessa, siitä jokainen voi laskea rohkeasti miten kauan meillä menee. Minä huonolla laskupäällä kieltäydyn siitä ja toivon ihmettä tapahtuvaksi;-) Noh, meille miehen kanssa siunautuu nyt sitten yhteistä matkaa yhden päivän verran joka lähemmin katsottuna tulee olemaan kaikkea muuta kuin helppo, hänen ollessa edeltävänä yönä töissä ja menevän heti seuraavanakin yönä töihin (jollakin ne meidän vesimaksutkun maksetaan). Helsinginmatka kuitenkin (ilman Stockman visiittiä).

Olen vastoin kaikkia periaatteitani ottanut lokakuuksi aimo annoksen ekstra töitä. Minua näkee luennoivan kello neljän jälkeen psykiatriasta ja muutoksista työyhteisössä...Minkäänlaista vapaa-ajanongelmaa ei ole siis tiedossa. Tällä tavalla meidän perheessä pysyy inflaatio kurissa! Jaksaakseni tämän, unelmoin kotiäidin päivistä, jotka täytynee kaiken järjen mukaan joskus osua kohdalleni.

Päivän kohokohta tulee olemaan käynti kampaajalla. Siinä kuulumiset tältä erää.
Hyvää syksyn jatkoa jokaiselle!





sunnuntai 7. syyskuuta 2008

"Legendansa mittainen mies"


Sain viikonloppuna luettua Mandelan kirjoittamat 676 sivua elämästään. Yhtä paljon tämä on ollut tutustumusmatka ANC:n historiaan ja arvoihin. Kaunista voi olla ihmisen mielikin. Kirjan lopussa minua liikutti kovasti se, että ihminen joka istuu vankilassa lähes kolmekymmentä vuotta taistelemassa rotuerottelua vastaan ja tasa-arvon puolesta toteaa kirjan lopussa:

"En milloinkaan menettänyt toivoani, että suuri muutos tulisi, en vain jo mainitsemieni suurten sankarien tähden vaan myös maani tavallisten miesten ja naisten rohkeuden tähden. Tiesin aina, että syvällä jokaisen ihmissydämen pohjassa on armeliaisuutta ja jalomielisyyttä. Ei kukaan syntyessään vihaa toista ihmistä tämän ihonvärin, taustan tai uskonnon takoa. Ihmiset oppivat vihaamaan, heidät voidaan myös opettaa rakastamaan, sillä rakkaus on ihmissydämessä paremmin kotonaan kuin sen vastakohta. Jopa synkimpänä aikoina vankilassa, kun toverini ja minut työnnettiin äärirajoille, saatoin jossakin vartijassa nähdä ihmisyyden pilkahduksen, ja vaikka se kesti ehkä vain sekunnin, se auttoi minua vakuuttumaan ja jaksamaan. Ihmisen hyvyyden liekki voi joutua näkymättömiin, mutta sitä ei voi sammuttaa".

Tuollaisen lukeminen on voimaanuttavaa, etenkin kun itse on haavoittuvainen kaikenlaiselle kovuudelle. Olen usein vastannutkin ihmisten kysymykseen siitä pidänkö ihmistä pohjimmiltaan pahana että ajattelen päinvastoin mutta silti kun joskus harvoin näkee tai lukee jostain yhtä suuresta kyvystä toteuttaa hyvyyttä ja rakkautta kuin esim tässä kirjassa olen hyvin liikuttunut. Luin pätkän lapsillenikin,mutta ehkä ne vain huomas että nyt äiti on liikuttunut ja itselleen tärkeiden asioden parissa...

Sitten tulee se realistinen ja ristiriitainen puoli. Mandela ei koskaan ehtinyt,eikä pystynyt olemaan läsnä omien lasten elämässä. Siitä hän kirjoitti seuraavanlaisesti: "Sillä tavoin sitoutumiseni kansaani, miljoonien eteläafrikkalaisiin, joita en ehkä koskaan tuntisi tai tapaisi, tapahtui niiden ihmisten kustannuksella, jotka tunsin parhaiten ja joita eniten rakastin. Se oli yhtä yksinkertaista ja silti yhtä käsittämätöntä kuin hetki, jolloin lapsi kysyy isältään: miksi et voi olla meidän kanssamme? Ja isän täytyy päästää suustaan hirveät sanat: On muitakin sellaisia lapsia kuin sinä, heitä on paljon...ja ääni häipyy." Joten voidaan todeta että Mandelan lapset olivat pyytämättään suuria vapaustaistelijoita.

Mandela on Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen ja todellinen kansainvälinen moraalinen ja poliittinen sankari (ja minun sankari:-). Mandela sai muuten sotilaskoulutuksensa aikoinaan Etiopiassa, AddisAbebasta. Tässä tulos! ;-)
Olen iloinen, että juuri tämä mies on siunautunut pitkällä iällä. Kirja nimittäin loppuu sanoihin: "Levätä voin vain hetken, sillä vapauden myötä tulee vastuu, enkä tohdi vitkastella, koska pitkä taipaleeni ei ole vielä lopussa." Ei auta kuin kaivaa esiin se pieni Mandela mikä jokaisessa meissä asuu (niinhän hän hyvyydestä väitti) ja toivoa, että sitä puolta näkyisi ihmisten kesken.