keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Loppurutistus

Aloittaessani bloggaamisen lähes viisi vuotta sitten, oli se uusi aluevaltaus. Olin 2004 mennyt kihloihin ja ostanut vanhan torpan miehen kanssa. Asuimme kyllä yhdessä mutta nykyinen yhteinen koti ja siihen liittyvä remppa alkoi 2006. Sinä vuonna menimme naimisiin ja aloitimme adoptioprosessin. Torppa oli vaatimaton ja rakas yhteinen investointi. Yllättävä ja tunteikas suhdekuviomme oli päätynyt yhteiselle taipaleelle vuosituhanne alussa. Löydettyämme torpan  aloitimme nyhtämään vuohenputkia torpan puutarhasta ja tekemään ensimmäisiä sisustusjuttuja torpan sisällä. Yhtä hyvin voisi tunnepuolella sanoa, että nk. "vuohenputkia" nyhdettiin meistäkin toistemme avulla ja elimme toteuttaen ajatusta, että luomme meidän näköisemme elämän (joka oli siis suhteen alussa tullut esille), sellaisen missä molempien unelmia, tarpeita ja arvostuksia pyrittäisiin huomioimaan. Lähdin siis kirjoittamaan blogia  kaiken tämän keskeltä ja aloitin torpan ja puutarhan tiimoilta kesällä 2008.

Unelmia ja jaettavia asioita kuitenkin lisääntyi ja pian löysin itseni kirjoittamasta yleisiä jaettavia asiota arjesta otsikolla "tarinoita arjesta". Blogin kirjoittaminen haastoi miettimään, missä menee sellainen "julkinen" ja yksityisyyden raja. Muut blogit antoivat myöskin paljon apua. Olen käyttänyt nimimerkkiä, mutta kirjoittanut ja laittanut kuvia jotka olen katsonut sellaisiksi, että kuka tahansa voi ne mielestäni kanssani jakaa, eikä minulle olisi siksi ollut kauheaa vaikka olisin kirjoittanut omalla nimelläni näin jälkeenpäin ajatellen. Oli mielenkiintoista ja hauskaakin huomata, missä oma yksityisyys käytännössä menee. Blogimaailmassa on paljon ihania ihmisiä ja joskus olisi sitä ajatellen ollut kiva olla henkilökohtaisempikin. Tämä asia on etenkin tullut eteen kun kirjoitan lapsista. Muistan kuinka tarkkoja nykyiset teinit olivat siitä, miten heistä puhutaan ollessaan pienempiäkin..."tätä et sit sano"...ja blogin suhteen olen pyrkityt kunnioittamaan heidän rajojaan. Eli elämäni suurin asia on ollut tarkan "syynin" alla ;)

Miehestä olen kirjoittanut aika vähän, vaikka mies on oikeastaan ollut minulle sellainen ihmissuhde josta ammennan voimaa ja intoa elämässä. Suhteethan ovat nekin kuitenkin aika henkilökohtaisia asioita, eikä millään aina niin "tämän näytän kaikille mielelläni"-näköisiä joten olisi tunutunut hassulta kirjoittaa ja laittaa kuvia kuten sisustukseta, poleerata hiukan ja rajata ensin ja sitten ottaa julkinen "otos"! Meillä on ihan kiva yhteinen elämä ja suhde, mutta suhteista puhuminen vaatii minusta aina varjojenkin kuvaamisen ollakseen todellisia ja kauniita. Kuten puutarha on pikku hiljaa rakentunut vaikka siellä muutama sinnikäs vuohenputki putkahtelee esille, on mies ja minäkin löydetty perheen kanssa "muotomme" ja muutama vuohenputki putkahtaa kitkettäväksi silloin tällöin.

Suurin yhteinen haaveemme, sellainen jota emme aluksi edes uskaltaneet toivoa, toteutui 2009 kesällä kun pieni yhteinen kuopus tuli elämäämme. Siitä kirjoittaessa loppui sanat, vaikka musiikkivideon kuvineen teinkin ja pidän sitä yhä kuten toista blogiin tekemääni videonpätkää (kolmesta ensimmäisestä lapsesta) yhtenä rakkaimmista blogimerkinnöistäni. Adoptio on ihan uskomaton kokemus ja koskettaa niin monella tasolla. Pieni kuopus on minulle ihme. En osaa sitää muulla tavalla sanoa. Osittain siihen liittyy sekin, että omalta puoleltani luulin lasten saamisen olevan minulle jo mahdotonta. Mutta kuopus tekee kyllä joka päivä selväksi että mahdollista se oli ja ihka elävänä ja eläväisenä elää kanssamme mukana tässä ja nyt! Ja juuri niin suurena asiana se kuitenkin vei huomioni blogimaailmasta.

Yhä kirjoittelin lähinnä otsikon alla juhlapäivä. Hiukan olen myöskin kirjoittanut kirjoista ja koska en ole halunut kauheasti debatoida (vaikka Ruotsissa olenkin syntynyt ja ruotsalaiset käyvät käsitykseni mukaan jos minkälaista "debattia" :) ei otskon alle "mielipide" ole tullut niin paljoa. Täällä näytön toisella puolella olen kyllä paljon mieltä kaikenlaisesta :D . Kaikki edellä mainittu on ollut keskeistä elämässäni ja nyt syksyllä kuten huomasitte minulle tuli isoja muutoksia lasten suhteen. Yksi itsenäistyi vieläkin isommin ja lähtee ilmeisesti armeijan jälkeen Helsinkiin opiskelemaan. Kaksi jatkaa lukiota asenteella "meillä on itsenäistyminen meneillään, pärjäämme enemmän omillamme" ;) ja kuopus on päivät päiväkodissa.

Syksyllä löysin itseni toteuttamasta pitkäaikaisen ajatuksen ja jonkinlaisen unelman. Se liittyy työhön, josta en täällä ole kirjoittanut. Olen monet vuodet fokusoinut tänne kotiin ja siitä kirjoittanut tätä blogia. Jonkinlainen tuunaaja kodin suhteen tulen olemaan aina, mutta syksyllä tosiaan hain y-tunnuksen ja kelapätevyyden ammatilleni jota en ole yksityisesti harjottanut, vaikka erikoistuin 2003-2007.  Ja jotenkin näin jälkijättöisesti (olen siis lopettamassa blogin tekemistä tähän tekstiin) halusin kirjoittaa, että tämä uusi "tulokas" on myöskin vienyt minua kauemmaksi blogilandiasta. En osaa täältä vain hävitä, enkä osaa jättää tätä ilman "epilogia" tänne roikkumaan. Pitkään halusin tunnistella jatkanko ehkä joskus sittenkin. Nyt olen varmistunut käytännössä ja ajatuksen (tunteenkin tasolla pitää siis sanoa ;) että ehkäkin-asenne on kokeiltu ja olen päättänyt lopettaa blogin tekemisen. Jätän blogini tänne olemaan, näin alkuun ja toivotan teille kaikille jotka vielä jatkatte bloggailua, tai muuten eksytte tänne oikein hyvää jatkoa. Sen enempää en työstäni osaa/halua tänne kirjoittaa. Olen siis pienimuotoisesti näin alkuun mukana kivassa yksityisten yrittäjien porukassa. Muuten arki jatkuu aivan tavallisesti.

Blogihan on ollut aika paljon ilojen jakamista. Olen vakuuttunut että ilojen jakaminen on joskus vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin surujen ja vaikeuksien. Joissain tilanteissa jopa tärkeämpää. Kiitän vuosien varrella saamistani kannustavista, kauniista ja lämpimistä sanoistanne. Yhä piipahdan teitä muita bloggaajia välillä katsomassa vaikka itse en tänne omaani enää kirjoitakaan. Iso iso hali!

/Dahlia

lauantai 7. tammikuuta 2012

Vanhoina hyvinä aikoina


Löysin Suomalaisen kirjakaupan alemyynnistä viehättävän teoksen "Mielikuvia ja mietteitä menneistä ajoista" Urpo Martikaiselta. Johan oli kauniita ja lämminhenkisiä akvarellejä ja tekstejä nostalgisista miljöistä entisajan Suomesta. Vaikka mielellä elän nykyaikaa niin ehdottomasti nostalgisten muistojen  ja entisaikojen kauneuden ympäröimänä.  Mun on pakko kuvata tänne blogiin yksi kaunis akvarelli ja lainata siihen liittyvä teksti: 

"Piipusta tupruava savu, palavasta tuohesta ja koivuhalosta kuuluva kotoisa rätinä uunissa, koiranputken kukinnan tuoksu. Isäntä vaappuu verkkaisesti puuliiterin suuntaan hakkaamaan puita saunaan ja hellaan. Mökin ovi on puoliraollaan, sisältä soivasta radiosta kuuluu luantain toivotut. Lauantaiehtoon kohokohta, saunominen on edessä. makoisat löylyt. Tuoreen vastan tuoksu ja saunapuhtaana takasin tupaan. Yksinkertainen koti on vaatimaton, kaappeja ei juuri ole, koska ei ole paljon säilytettävääkään. Melkein kaikki, mitä elämään kuuluu, on näkyvillä: astiat hellalla, vaatteet seinällä nauloissa ja lehdet pöydän vierustalla".

Tunnistan tunnelman ja monelta osin maalla on  tullut elettyä tuo entisajan hetki lähes identtisesti. Vielä löytyy Suomesta ihmisiä jotka, ellei kokoaikaisesti, niin ainakin kesällä uppoavat tuohon samaan yksinkertaiseen kokemisen autuuteen.  En kuitenkaan aio ikävöidä kesää nyt. Lapsen kanssa kehuskeltiin tänään talven ensi lumia ja talven mukavuutta (!). Kirjasta tosiaan löytyi tätäkin komppaava kaunis nostalginen kuva:


tiistai 3. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta 2012!




Tämäkin vuosi päättyi iloisesti jouluun. Pienet tontut hiipi ikkunoille kauniiden joulunkukkasten seuraksi. Lopulta koitti todellisen joulupukin tulo.
 

 Sieltä tulla tupsahti parvekkeen oven kautta. Jakoi lahjat ja jatkoi matkaa korvatunturille.Huolimatta lumen sitkeästä poissaolosta, oli tunnelma aivan yhtä jouluinen kuin jouluina joulu on!  :D



Kuten moni muu pieni seurasi meidänkin kuopus pukin liikkeitä hyvin tarkasti. Tosin tämä kuva on otettu pukin tullessa (huom!). Tämän jälkeen huomio olikin lelujen hurmiollisessa maailmassa joiden mielikuvitusta herättävä tunnelma voittaa hurmaavimman joulupukinkin. Meillä lensi helikopterit ja "päräji" paloautot valmiina pelastamaan sankarillisesti kaikista mahdollisista tilanteista. Ukkoja pelastui olohuoneen palmun juurelta...ja juuri palmujen juurelle oli tänä vuonna lentänyt kaksi sisarusta, vanhin tosin kotiutui armeijan vihreistä hetkeksi kodin joulun viettoon. Siellä etelässä joulu näyttikin tyystin toiselta ja sen kuvittelemiseen tarvitsin mielikuvitusta, siitäkin huolimatta että uutisissa erikseen mainittiin etelän lomien suosioista joulun aikoihin. Viikon matkan jälkeen kuvat todistivat lämpöä ja kauniita meren aaltoja ja vähintääkin yhtä herkullisista ja runsaista juhla-aterioista. Joulutunnelma olikin muodostunut aivan muista aineksista mutta tunnelma ja ilo oli ollut aivan yhtä käsinkosketeltava!




Mutta takaisin kotiimme, jossa me muut jatkoimme perinteisen joulun viettoa. Ei joulua ilman jouluähkyä. Sehän tulee ihan väkisinkin kun mietin ruokien sisältöä... sinne tänne voita, loraus kermaa, siirappia ja pala suklaata...no muutama pala silloin tällöin. Hetken maistuu hyvälle ja suolasilliin tehty rosolli tasoittaa makeiden herkkujen makuja.  Kerran vuodessa nautittuna aivan loistava ateria. Juhlaruokana vielä siinä mielessä helppo, ettei tarvitse miettiä mitä tekee. :)


...ja vielä luo tontut hetken kodikkuutta omilla paikoillaan kun vuosi vaihtuu ja moni kuten minä, tekee uusia lupauksia. Haluaisi lunastaa toiveiden ja unelmien hedelmää. Minullakin muutama aina hiipi mieleen vaikka olen huomannut hiipivän ikävästi poiskin joskus kevättä kohti ;) . Pienillä lupauksilla varustettuna oli kuitenkin kiva juhlistaa uutta vuotta. Räjäyttelimme sen kunniaksi muutaman kauniin ja kuuluvan pommin samaisen aidan takana josta pukki jouluna jatkoi matkaansa. Tämän vuoden puolelle jäi vielä blogini toivotukset kaikille: Oikein ihanaa uutta vuotta 2012!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Kuulumisia!

Hyvää syksyä! Pitkästä aikaa täällä, sisään kirjautuneena kädet näppäimillä blogitekstiä luomassa (kuopus on isänsä kanssa kalassa). Ajattelin muutaman hetken vieraantuneeni blogimaailmasta, mutta käytyäni itseni kanssa keskustelua huomasin, että pidän bloggailusta sinänsä, mutta voin olla siinä puoliaktiivinen. Voisin ohittaa sellaisen nk. kognitiivisen harhan siitä että vaihtoehtoja on vain kaksi; täysillä tai ei ollenkaan. :) Minusta ei tällä hetkellä ole siis kumpaankaan. Mutta tänään aloitan bloggaamisen. Tintin kommentti edelliseen sai mut iloiseksi. Ajatella, että joku muistaa juttuni tässä loputtomassa bittiavaruudessa. Kiitos! Ja Ennalle kans erityinen kiitos tunnustuksesta (monikossa itseasiassa). Puhallatte eloon vanhan bloggaajan liekin! :) Ajattelin kirjoittaa hiukan noiden omien tunnisteiden pohjalta. Tiedostan, että tästä insertistä tulee pitkä. Eli ääripäästä toiseen nyt tänään ,tämä minun bloggaaminen ;)

Tämä teille kaikille kanssabloggaajille!

 LAPSET
Aloitan lapsista (yllätys yllätys)
Jatkan siitä mihin ennen blogipaussia jäin, näihin muutoksiin lasteni, esikoisen ja kuopuksen elämässä. Muutoksiin minun elämässä myöskin. Nyt nämä muutokset ovat tapahtuneet ja niissä on eletty niin pitkään että uusi tilanne on löytänyt tasapainonsa. Esikoinen on armeijassa Kajaanissa. Käytiin siellä ensimmäisenä viikonloppuna ja nyt voin tässäkin todeta, että meidän armeija on ihan sivistysvaltion armeija ja kauhujutut jota vanhempi miesväki kertoo on joko historiaa tai sitten ajansaatossa uuden muodon saatua tarinaa;) Olin aivan hajalla kun bussi kaupungista lähti eka kertaa (sotilaskuljetus siinä sanotaan). Tuli se sama olo joka mulla oli kun samainen poika vietiin sylistä vastasyntyneenä bilirubiinin takia valolampun alle. Reippaana hyvästelin ja sitten vaaransin varmaan liikenteen kyynelsilmin. Nyt sitten olen huomannut että sama auto tulee ja lähtee lähes joka viikonloppu. Ryhdikäs esikoinen armeijan vihreissä on vakuuttanut mieleni pärjäävyydestä ;). Kaikki odotetaan sitä silti ilolla kotiin ja perjantai-illanherkut on nyt perheen vakiintunein tapa (aina löytyy hyvä syy herkutella, obs!). Silloin ollaan lähes aina kaikki hetki koolla!


Tällainenkin lakki vaihtui baretin tilalle hetkeksi kun IB-oppilaat lakitettiin. Armeijan vihreät vaihtui baretin lisäksi siis ihan juhlapukuunkin heti syksyn alussa.

Saatuani siis sydämeni ehyeksi edellisestä lähti sitten kuopuskin päiväkotimaailmaan. Lyhyin päivin aloitti ja aluksi itki mennen tullen. Jonkinlainen hätä pienellä miehellä aluksi oli ja ennenkuin me vanhemmat pahemmin säikähdettiin (adoptiokuvio saa aikaan kauheita pelkoja lapsen hylkäämiskokemuksesta tällaisessa tilanteessa) oli pieni mies rauhoittunut ja lähti ilolla leikkimään, istahti autoon hakiessa ja aloitti loputtoman tarinoinnin asioistaan joka asioiden loputtua päättyy yleensä lauleskeluun ja  kysymyksiin. Rauhoittava äänimaailma takapenkillä ei hevin lopu. "Lähdetäänkö me tänään ongelle...virvelillä? " :)

Pienikin mies vihreissä ;)
ja ISO kala! :)

ARJESTA

Olen aloittanut lähes kokopäiväisen työnteon (80%). Keskiviikkoisin olen kuopuksen kanssa kotona ja jos kaikki menee kuten kuvittelen olen iltaan mennessä tehnyt pyykit ja vähän muutakin kodin eteen. Töitten päälle ei hirveästi mieli tekemisiä kasata ellei ole pakko. Eilen (keskiviikkopäivä ja taloudellisia ihmeitä odottava mahdollisuus) totesin naapurille että taitaa torpalta haetut omenat joutua heittämään ellei niile tee jotain, eikä kauaakaan, toi naapuri mehumaijan ja keittelin niitä omppuja tovin kunnes  minimanista haetut vihreät lasipullot oli täynnä omenamehua. Mikä helpotus. Muut joivat mielellään, mutta kuopus halusi mehua! Sitä kaupasta haettua appelsiinimehua mitä muutenkin juodaan. Vaikea on pienen ihmisen poiketa totutusta joskin tämä pätee ihmeen paljon meihin isompiinkin kuten edellä jo olenkin omalta kohdalta kuvaillut.

PUUTARHA JA TORPPA



Tämä pieni kasvilava oli tämän kesän ainut uusi tekele torpalla. Siinä kyllä kasvoikin sitten rehevästi kaikenlaista.
Rikkaruohokin on kaunis maljakossa ja hyvässä seurassa!
Minä ja kuopus nurkkauksessa jossa syreenit kasvavat. Tässä myöskin meidän toistaiseksi ainut klematis (alppikärhö).

 Miten musta tuntui että hyvä kun ehti yhden lajin/kasvin toivottamaan tervetulleeksi oli jo seuraavan vuoro. Mutta sieltä ne tulivat kaikki toivotut ja vähemmän toivotut omalla vuorollaan!



RUOKA
Kuopuksen syntymäpäivät torpalla oli ehdottomasti myös kulinaristisesti kesän muistettavin. Siskoni Ruotsista vastasi pääruuasta ja minä jälkiruuasta,  kakusta. Sisko oli jaksanut poimia puutarhan villimansikat kaunistamaan pöytää kukkien lisäksi.

Sisko kokkailemassa


Synttärisankari!
Tarkasti kuulolla!


Onnea!
Suomme siskon miehelle vielä jälkiruuan päälle sauhut. Eipähän tule raittiinilman myrkytystä;)

ADOPTIO
Tapaamme kotikaupungissa adoptioperheitä säännöllisesti. Tässä yksi ihastuttava kuva tapaamisesta. Sen tunnelmissa päätän tämän ensimmäisen insertin pitkän tauon jälkeen.


sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Blogipaussi ja sitä ennen pieni haaste!


Kesäiset päivät, ensimmäiset, ovat vieneet minut aivan mennessään. En ole koneen äärellä paljoa pysähtynyt olemaan. Puutarhan rakkaat kaunistukset pukkaavat nyt mullasta ja olemme taas löytäneet oman yhteisen sävelen. Minä hoidan ja ne kaunistuttavat, rauhoittavat ja ilahduttavat. Torpan  puutarha on nyt melko valmis ylläpidetäväksi kesää varten. Vanha uima-allas on poistettu torpan pihalta. En uskalla pitää sitä niin kauan kuin kuopuksen putoaminen sinne olisi mahdollisesti kohtalokasta (painajainen). Joskus laitan siihen lammen, mutta nyt meidän (viisi metriä halkaisijaltaan) kuoppaan laitetaan trampoliini. Se sama joka ilmakuvissa näkyy joka pihalla, vaan ei vielä meidän. Vaikuttaa sille,että lapset siinä todella viihtyvät, joten vaaroista pienempi on tuleva puutarhaamme tuota pikaa.

Ensimmäinen kattaus: kevätesikkoja, krookuksia, narsisseja ja keltavuokkoja, a lot! :)

Hyvin oleellinen osa kesää: riippumatto!
Tänä kesänä ei hyttyset aterioi meitä eikä kärpäset meidän aterioita...hyttysverkko löytyi pöydän luo Ikealta.
Tässä me mennään ja suunitellaan kesää varten ostoksia. Mies kulki perässä ja näemmä nappas tämän kuvan. :)

Sain haasteen Salanimeltä; iso kiitos! Komean pokaalin lisäksi se kuului näin: kerro 8:n tunnustusta ja anna pokaali kahdeksalle eteenpäin. Jos vaikka blogiluettelosta löytyisi kahdeksan, jotka haluaisivat kertoa itsestään, niin pokaali on teidän!

 1) Kahdeksan on mun onnennumero, ollut jo pienestä tytöstä lähtien. Kahdeksan on kaunis muoto. Ympyräthän kaiketi symbolisoi ikuisuutta. No, kahdeksikossa niitä on kaksi ja sehän sopii minulle...

2)...joka olen suurperheen äitinä aniharvoin yksin. Kävin pitkästä aikaa torpalla ihan itekseni ja se tuntui jopa hiukan hassulle mutta todella hyvälle!

3) Olen hurahtanut tähän puutarhahommaan vuonna 2004 kesällä jolloin hankimme torpan. Puutarhassani nautin omasta kädenjäljestä villin ja elävän keskellä. Taideteos sitten elää omaa elämäänsä, akileijat ja muut ystävät löytyvät mitä ihmeellisimmistä paikoista ja aina kauniimmin kun mihin itse olisin osanut ne laittaa.

4) Blogia seuranneet tietävät että olen usein maalaamassa "kaikkea". Mikään ei mielestäni tuo niin paljon uutta ilmettä ja iloa silmälle kuin uusi maali.

5) Esikoiseni kirjoitti nyt IB:stä ja lähtee kesällä armeijaan. En pidä armeijasta mutta itselläni ei ole asiaan niin paljon sanottaavaa. Minun on siis totuttava, että lapset itsenäistyvät ja tekevät omia päätöksiä ;)

6) Kuopus taasen aloittelee kahden vuoden kotona olemisen jälkeen syksyllä päiväkodissa. Olen siitä iloinen koska kuopus on ehdottomasti sosiaalinen kaveri ja tarvitsee päiväkodin tarjoamia puitteita ja kavereita tässä vaiheessa. Uskon että perusturva on aika hyvällä mallilla.:)

Here I come!

7) Kesä on mielestäni ihana vuodenaika. Uiminen on mielestäni taivaallista kuten lämpö, vehreys, linnunlaulu, lämpö, kukat, luonto...kesä siis, joka vuosi yhtä odotettu!

8) Olen kovasti iloinen bloggailun antamista ihmissuhteista ja oman blogin luomisesta ja siltikin koen, etten nyt saa itsestäni irti koneen äärellä olemiseen. Ehkäpä näen kaksi blogiystävää ensimmäistä kertaa kesällä ja sitä odotan kovasti. Muutenkin olen ajatellut että sateisina päivinä hakeudun päivittämään kanssabloggailijoiden kuulumisia. Itse olen päättänyt pitää blogitauon. Valokuvaaminen on sen verran veressä, että kuvia otan pitkin kesää mutta blogiin taitavat päätyä sitten kun kesä kuiskailee lähtöään.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa kesää!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Sixten ja me maalla

Pieni kierros torpallamme tänne blogiin, jonne lämmin sää ja vapaa viikonloppu sekä hyvä mieli vei meidät täksi päiväksi. Vastassa oli naapurin kissa ja tämä vastaanottokomitea on nykyään enemmän tapa kuin poikkeus. Ihana ja idyllinen lisä mökkeilyymme on nimeltään Sixten. Isolla kivellä tonttimme portilla istuu siis Sixten, joka tässä toivottaa kuopusta tervetulleeksi maalle. Tämä tänään, kuten muutkin kuvat. Sixten ei muuten ollut moksiskaan koirastamme, joka siten häkeltyneesti jätti tämän ihan rauhaan eikä tapansa mukaan haastanut reviirikamppailuihin.
Kuten kaikki puutarhan lumoissa olevat, iloitsen minäkin kaikista uusista aluista, jotka uskollisesti pukkaavat esille maasta. Olen vienyt vanhoja hiekkalaatikon hiekkoja saviseen maahan, jotta uudet tulokkaat viihtyisivät mahdollisimman hyvin!

Voisi ajatella, että edellisestä väriloistosta inspiroituneena maalasin tämän tuolin tällä värillä. Jonkin sortin vihreä liene kyseessä. Keväinen, ajattelin minä.

Kuun alussa revin esille pienen palan hirsiseinää pikkuruisessa mökkikeittiössä. Ettei aivan unohdu vanhan ajan meininkin ja fiilis, joka aikoinaan sai meidät hankkimaan vanhan torpan. Kuopuksen nalle eksyi kuvaan vaikka kammariin se "kuuluu" Tulee muuten ihan asiasta viidenteen mieleen minun ja keskimmäisen pojan vitsailu tunteiden näyttämisestä. Katsoimme nimittäin kerran vanhaa suomielokuvaa, jossa vanhassa torpassa nuori nainen itki ja vanhempi totesi tälle topakasti "kammariin, ellet osaa olla rääkymättä". Niin kamalaa kun se sikäläisessä todellisuudessa oli , niin ollaan sit arjessa viljelty sitä sopivan paikan tullen kevennyksenä toisillemme.

Ja jos peremmälle astuu, niin sisällä on aika samanlaista kun edellisvuonna. Keväällä odotellessa paikan heräämisiä, pesin verhoja ja ikkunoita. Ettei ihan liian kliiniseksi menisi, levitti kuopus oitis lelunsa pitkin tupaa ;)

Pakko kuvata tämä väritäyteinen "installaatio" verannalta. Hiukan pääsiäistä ja muuta kippoa ja kappoa pitkin matkaa ;)  Olen siten aivan epäonnistunut sen suhteen, että ajattelen jossain määrin tykkääväni selkeästä ja pelkääväni kaikenlaista liikaa pynttäystä...

Näillä leveysasteilla ei puutarhan ystävät ole kovin paljoa mullan pinnan yläpuolelle kurottaneet, mutta siellä täällä on vähän väriloistoa ulkonakin. Tosin keltavuokko tekee tuloaan ja sitä näytti olevan paljon. Joskus paljon on paljon, ei siis vähän ja tässä paikallaan ;D

Oikein aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää toivottelen kaikille!  
Minä pääsen viettämään äitienpäivää vielä Ruotsin aikataulussa, jolloin toivon että olen siellä paikan päällä onnittelemassa omaa äitiäni! Onnea äidille jo näin suomalaisittainkin! :)